Historioitsija sodan kokeneista miehistä: "Lapset saivat nämä ihmiset uskomaan tulevaisuuteen"

Osa sodan kokeneista miehistä joi itsensä hengiltä. Mutta miksi yhdet sodan jälkeen tuhoutuivat, kun toisista tuli selviytyjiä? Kaksi asiaa auttoi toipumaan sotakokemuksista: mielekäs työ ja lapset. Näin sanoo väitöskirjaa aiheesta tekevä historioitsija Jenni Kirves.

tiede
Historioitsija Jenni Kirves ja taustalla Akseli Gallen-Kallelan Kullervon sotaan lähtö -maalaus.
Historioitsija Jenni Kirves ja taustalla Akseli Gallen-Kallelan Kullervon sotaan lähtö -maalaus.Yle

Perjantaina tulee kuluneeksi 75 vuotta talvisodan päättymisestä. Yle Radio Suomen Ajantasassa keskusteltiin sotalapsista ja sotakokemuksista.

Sodan aikana kasvaneista lapsista tuli hyvin työteliäitä, kertoi Ajantasassa historioitsija Jenni Kirves.

– Heidän oli pakko ottaa paljon vastuuta ja jopa kannatella omia vanhempiaan, mikäli isä oli traumatisoitnut sodassa. Tai jos isä oli kuollut, silloin jouduttiin kannattelemaan äitiä

Sodan kokeneita lapsia yhdistää yksin pärjäämisen eetos.

– He ovat hyvin sisukkaita, että minähän en apua tarvitse.

Traumaattisimmat kokemukset eivät taivu sanoiksi

Kirveksen mukaan lapsena koettu sota vaikutti koko loppuelämän, mutta myös seuraavaan sukupolveen.

– Jos itseltä on vaadittu lapsena yksin pärjäämistä, sitten tulee myös omalta lapselta helposti vaadittua samanlaista sisukkuutta.

Kirves kuitenkaan halua yleistää, koska yhtäältä sotineissa miehissä oli niitä, jotka humalapäissään riehuivat ja kasvattivat ankarasti. Toisaalta oli helliä ja lempeitä isiä, jotka halusivat suojata lastaan sodalta eivätkä edes puhuneet sotakokemuksista.

Kirves muistuttaa, että vaikenemiselle oli monia syitä. Jotkut eivät käytännössä pystyneet puhumaan kokemuksistaan.

– Kaikkein traumaattisimmat kokemukset tallentuvat ihmisellä aivoissa ei-kielelliselle alueelle, että ne eivät edes taivu sanoiksi.

”Se auttoi, että sai rakentaa itselleen pientilaa”

Jenni Kirves on Suomen historian jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa ja tutkija Suomen Akatemian tutkimushankkeessa. Hän tekee paraikaa väitöskirjatutkimusta jälleenrakentajan psykologisesta profiilista.

"Lapset pitivät nämä ihmiset kiinni elämässä ja saivat uskomaan tulevaisuuteen."

Jenni Kirves

Kirvekseltä kysyttiin Ajantasassa, voisiko hän paljastaa tutkimuksensa tuloksia. Miten sotakokemuksista päästiin yli, eli mikä teki joistakuista selviytyjiä?

– Iso tekijä oli työ, Kirves vastaa.

– Se auttoi, että sai itselleen rakentaa sitä pientilaa. Se tuotti niin paljon tyydytyksen tunnetta.

– Kun vielä sai perheen ympärilleen. Lapset pitivät nämä ihmiset kiinni elämässä ja saivat uskomaan tulevaisuuteen, sanoo Jenni Kirves.