Suomen Ateenan-suurlähettiläs: Kreikkalaiset toiveikkaampia, mutta ilmapiiri yhä odottava

Syksyllä työnsä Kreikassa aloittaneen suurlähettiläs Pauli Mäkelän mukaan uusi hallitus lupauksineen on tuonut kreikkalaisille uutta toivoa, tosin vaalit voittanut Syriza ei ole vielä tehnyt juurikaan konkreettisia toimia ihmisten hädän helpottamiseksi. Kreikassa seurataan tarkasti lainaneuvotteluiden käänteitä, mutta ulospäin kerrotussa on paljon tulkinnanvaraa ja retoriikkaa.

Kotimaa
Akropolin kukkulalla.
Akropolin kukkulalla 4. maaliskuuta.Yannis Kolesidies / EPA

Suomen Ateenan-suurlähettiläs Pauli Mäkelä kertoo, että uuden hallituksen myötä kreikkalaiset ovat tulleet toiveikkaimmaksi. Hän aloitti työnsä Kreikassa viime syksynä, jolloin ilmapiiri oli synkempi siltä kannalta, miten kreikkalaiset itse näkevät tilanteen.

– Tässä suhteessa ilmapiiri on parempi ja toiveikkaampi, mutta edelleenkin odottava: ei Syrizakaan ole vielä juurikaan tehnyt mitään konkreettista ihmisten hätään ja humanitaariseen kriisiin liittyville ongelmille.

Hänen mukaansa kreikkalaiset vaikuttavat olevan tyytyväisiä uuden hallituksen toimintaan kansallistunnon palauttamisessa.

– Hallitus näyttää vastanneen varsin hyvin kreikkalaisten toiveisiin palauttaa kansallinen kunnia ja ylpeys, koska menneiden viiden vuoden aikana on ollut aivan ilmeistä, että Kreikka ja kreikkalaiset ovat tunteneet olonsa ahtaaksi, poljetuksi ja nöyryytetyksi kansainvälisten lainoittajien muodostaman troikan läsnäolon ja tarkastusten sekä kreikkalaisten elintasoa leikanneiden toimenpiteiden takia.

Suomessa käymässä oleva Mäkelä kertoo, että hallituksen kannatusluvut ovat korkeat ja pääministeri Alexis Tsipras saattaisi saada melkein puolet äänistä, mikäli vaalit pidettäisiin nyt.

– Kannatus kokonaisuutena uudelle lainapolitiikalle ja kulukuurien vastaiselle linjalle on ollut jopa 80 prosentin tasolla.

"Todellisuus voi olla kalseampi"

Kreikassa on seurattu tarkasti maan lainaneuvotteluiden käänteitä. Mäkelän mukaan neuvottelujen kulusta ulospäin kerrotussa on paljon tulkinnanvaraisuutta ja retoriikkaa.

– Todellisuus voi olla paljonkin kalseampi kuin siellä ehkä halutaan kotiyleisölle esittää, hän arvioi.

Kreikka ja sen lainoittajat ovat jatkaneet tällä viikolla teknisiä neuvotteluja. Kreikka on myös taipunut hyväksymään entisen troikan lainoittajien edustajien maahantulon pieninä virkamiesdelegaatioina ja heitä saapuikin torstaina Ateenaan.

Kreikka puhuu aiemmin troikkana tunnetuista lainoittajista eli EU-komissiosta, Euroopan keskuspankista sekä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edustajista instituutioina. Syriza-puolue on julistanut troikan olevan historiaa ja hallituksesta korostettiin nytkin, että Ateenaan on tullut vain alemman tason virkamiehiä, jotka eivät esimerkiksi pääse käymään ministeriöissä.

Mäkelä uskoo, etteivät kreikkalaiset katso velkojien edustajien pääsyä maahan hyvällä.

– Kyllä siitä varmasti vielä kuullaan ja protestejakin syntyy hallituksenkin sisällä. Se on ollut niin keskeinen asia Syrizan lupauksissa ja linjauksissa.

Hän arvioi, että kyseessä on vain paluu kylmään realismiin: jos Kreikka haluaa sille ehdollisesti luvatut miljardit, se ei pääse lainoittajien edustajista eroon.