Yara kolminkertaisti arvionsa Siilinjärven kaivoksen mineraalivarannoista

Mineraalivarannot ovat nyt hieman alle 900 miljoonaa tonnia. Tänä vuonna tehtävät tutkimukset kertovat, paljonko varannoissa on hyödynnettävää malmia. Viime vuonna lannoitevalmistaja teki Siilinjärvellä uusia tuotantoennätyksiä.

talous
Yaran Siilinjärven kaivos
Keijo Salokangas / Yle

Lannoitevalmistaja Yaran Siilinjärven toimipaikalla tehtiin viime vuonna uusia tuotantoennätyksiä.

Siilinjärvellä tuotettiin apatiittia sekä typpi- ja rikkihappoa enemmän kuin koskaan aiemmin. Esimerkiksi apatiittituotanto oli lähes miljoona tonnia, kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Yara on myös kolminkertaistanut arvionsa kaivoksen mineraalivarannoista. Mitatut ja jo todennetut mineraalivarannot ovat nyt vajaat 900 miljoonaa tonnia. Varantojen kartoitusta jatketaan edelleen.

– Tänä vuonna jatkamme todennettujen varantojen tutkimuksia, ja niiden tulokset kertovat meille loppuvuodesta, paljon varannoissa on hyödynnettävää malmia, kertoo Yaran Siilinjärven tehtaanjohtaja Taisto Koivumäki.

Tuotteiden kysyntä pienentynyt

Koko Yara-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 11 miljardia euroa. Yara Suomen tulos tulee julki myöhemmin keväällä. Siilinjärven tehtaanjohtajan Taisto Koivumäen mukaan taloustilanne on tällä hetkellä vakaa mutta haastava.

– Olemme budjetoineet täyden tuotannon kaikilla yksiköillä, mutta pilviä taivaalle tuo maailman taloustilanne. Tuotteiden kysyntä on pienentynyt, Koivumäki summaa tilannetta.

Yara alitti viime vuonna Siilinjärvellä kaikki kaivoksen lupaehdot. Tehtaiden puolella lupaehdot alitettiin lannoitetehdasta lukuunottamatta.

Lannoitetehtaalla sattui kesäkuussa typpipäästö, joka johtui lannoitetehtaan vanhan kiertovesialtaan vuotamisesta. Vuoto aiheutti ammoniumtypen vuositavoitteen ylittymisen.

Vesitilanne vaikutti myös tehtaan ilmapäästöihin, joissa ylitettiin tehtaalle määritellyt vuosiluparajat.

– Tilanteen korjaamiseksi rakennettiin välittömästi tapahtuman jälkeen kaksi tilapäistä varoallasta ja tänä vuonna valmistuu uusi lannoitetehtaan kiertovesiallas. Ylipäänsä haluamme pitää ympäristöasioissa yhteyttä viranomaisiin ja asukkaisiin, sillä kaivoksen laajentuminen on lisännyt melu- ja pölyhaittoja. Valmistelemme parhaillaan yhteistyöryhmää ja myös tupailtoja jatketaan, Koivumäki kertoo.

Investoinnit jatkuvat Siilinjärvellä

Yara investoi tänäkin vuonna paikkakunnalle noin 70 miljoonaa euroa.

Tehtailla merkittävimmät investoinnit ovat lannoitenoutoterminaali, lannoitetehtaan uusi kiertovesiallas sekä pasutto- ja rikkihappotehtaiden peruskorjaukset. Kaivoksella jatketaan tutkimuskairauksia, rakennetaan uusi huoltohalli sekä hankitaan automatisoidut analysaattorit uuteen kaivoslaboratorioon.

Vuosina 2007–2014 Yara on investoinut Suomeen noin puoli miljardia euroa, josta Siilinjärvelle yhteensä 350 miljoonaa.