Harrastajat ja keräilijät pitävät yllä talvisodan perintöä

Suurin osa talvisotakirjallisuuden ystävistä on yli 50-vuotiaita. Silti löytyy myös joukko nuoria, joita Suomen sodat kiinnostavat.

kulttuuri
Talvisota.
SA-kuva

Turkulaisen Brahen Antikvariaatin pitäjä Vesa Hörkkö kertoo, että nimenomaan talvisotakirjallisuudesta kiinnostuneiden joukko on parissakymmenessä vuodessa jonkin verran pienentynyt.

Tietopuoliset kirjat kiinnostavat enemmän kuin esimerkiksi kaunokirjallisuus.

Vesa Hörkkö

– Nykyään ostajakunta on hyvin eri-ikäistä, on nuorempaa ja vanhempaa. Myös se mitä haetaan, vaihtelee aika paljon, sanoo Hörkkö.

Vaikka suurin talvisotakirjallisuuden ostajakunta koostuukin yli 50-vuotiaista, on joukossa myös nuoria joita talvisota kiinnostaa.

– Nuoriakin on joukossa ja huomaa hyvin, että tietopuoliset kirjat kiinnostavat enemmän kuin esimerkiksi kaunokirjallisuus, sanoo Hörkkö.

Mukana myös muutamia naisia

Moni olettaa varmasti talvisota-aiheen olevan enemmän miehiä kuin naisia kiinnostava aihepiiri. Hörkkö toteaa kuitenkin, että harrastajakunnassa on myös naisia.

– Itsellänikin on asiakkaana muutama nimenomaan talvisota-aihetta harrastava nainen, sanoo Hörkkö.

Materiaalia kirjahyllyjen täydeltä

Hörkön kokoelmissa on kirjoja joka lähtöön. Talvisodastakin kertovia teoksia on useita.

Keräilyharvinaisuuksiin Hörkkö harvoin törmää, mutta nekään eivät antikvariaatissa ole täysin ennennäkemättömiä.

Joskus toki tulee vastaan jotain harvinaisempaakin.

Vesa Hörkkö

– Suurimmaksi osaksi valikoimassa on niin sanottua peruskauraa. Kuitenkin joskus toki tulee vastaan jotain harvinaisempaakin, sanoo Hörkkö.

Hörkön kokoelmiin lukeutuvat muun muassa Yrjö Jylhän_ Kiirastuli_, Aarni Krohnin Talvisodan ensimmäiset tunnit _ja _Petsamo talvisodan kourissa. _Lisäksi hyllyssä on _Talvisodan Pikkujättiläinen.

Hörkkö uskoo, että talvisodan perintö elää melko vahvana myös tuoreemmissa sukupolvissa.

– Kyllähän se elää. Monista kirjoista on otettu myös uusia painoksia, joten on niille kysyntää vielä näin nettiaikanakin, toteaa Hörkkö.

Olavi Helenius