1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Lasten ja nuorten yliopisto ottaa ensiaskeleitaan Jyväskylässä

Jyväskylän kesäyliopisto ja yliopiston tiedemuseo haluavat antaa lapsille oppimisen kipinän uudella tavalla.

Kuva: Jussi Lindroos / Yle

Jyväskylän yliopisto yhdessä Jyväskylän kesäyliopiston kanssa käynnistää tänä keväänä lasten ja nuorten yliopistotoiminnan. Lasten yliopisto tarjoaa uudenlaisen harrastuksen tieteen ja taiteen parissa. Uusi asia lasten yliopisto ei ole, se on lähtöisin Keski-Euroopasta ja viimeisen kymmenen vuoden aikana se on kasvattanut suosiotaan eri puolilla Eurooppaa.

Esimerkiksi Turussa lasten yliopiston toiminta perustuu enimmäkseen luentoihin, Jyväskylässä lähdetään liikkeelle tutkivan oppimisen ajattelusta.

- Ihan vielä ei tiedetä, miltä lasten ja nuorten yliopisto tulee Jyväskylässä näyttämään. Se on vielä kehittelyvaiheessa ja nyt ensimmäisellä pilottikerralla lähdetään liikkeelle historian ja taiteen tutkimuksen kautta, kertoo Jyväskylän kesäyliopiston rehtori Leena Meriläinen.

Historiallisia henkilöitä ja 20-luvun jumppaa

Toiminta käynnistyi lauantaina toiminnallisina ja elämyksellisinä työpajoina, kun noin 20 lasta teki aikamatkan Seminaarinmäelle. Matkalla lapset tutustuivat mm. alueen arkkitehtuuriin ja tapasivathistoriallisia henkilöitä, kuten Uno Cygnaeus ja Alvar Aalto.

Kuva: Jussi Lindroos / Yle

Opetttajaksi opiskeleva Juulia Stigzelius toimi lasten oppaana.

- Tässä menee kaksi kierrosta yhtä aikaa, toinen sisällä museossa ja toinen ulkona kampuksella. Lopuksi mennään Ryhtilä-rakennukseen, jossa järjestetään liikuntatunti 20-luvun malliin. Ajatuksena on, että emme vain luennoi, vaan innostamme lapsia itse löytämään, kokemaan ja etsimään, Stigzelius listaa.

Museo tiiviisti mukana

Jyväskylän yliopiston tiedemuseo toimii yhtenä yhteistyökumppanina tarjoamalla mm. tilojaan lasten ja nuorten yliopiston käyttöön.

- Museolla on tarjota erinomaiset tilat tällaiseen käyttöön. Meillä on Harjulla luontomuseo ja Seminaarinmäellä kulttuurihistoriallinen osasto, kertoo museon intendentti Pirjo Vuorinen.

Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö haluaisi saada Suomen tiedekasvatuksen kärkimaaksi maailmassa vuoteen 2020 mennessä. Tiedemuseossa ja lasten yliopistossa halutaan olla siinä kehityksessä mukana.

Oppimishaluisia lapsia

Mukaan lähteneet lapset olivat toimintapäivästä innoissaan.

Kuva: Jussi Lindroos / Yle

- Äiti näytti minulle mainoksen Facebookissa. Siitä ajattelin, että voisin lähteä käymään täällä. Minua kiinnostaa kaikki tällainen, historia, arkkitehtuurikin on kiinnostavaa, kertoo viidesluokkalainen Åsa Seppälä.

Lasten yliopistoon olivat tulleet myös kuudesluokkalaiset Nelli Pintilä ja Aino Sohlman.

- Tykkään kaikista museoista ja äiti näytti minullekin mainoksen, sitten päätin tulla tänne. Tämä tuntuu todella mielenkiintoiselta, Pintilä kertoo.

- Toivottavasti opin paljon uutta, Sohlman sanoo.

Lasten ja nuorten yliopistotoiminta jatkuu Jyväskylässä 11.4., silloin aiheena on Tutkimusmatka taiteeseen.