Perämeren kevätjää on kemiläisten Kanaria

Kevättalven aurinkoisina päivinä Kemin edustalle vedetyt hiihtoladut täyttyvät suksilla liikkujista. Aurinko hohtaa sekä taivaalta että hangen kautta, aktiivisimpien hiihtäjien kasvot ovatkin yhtä ruskettuneet kuin viikon Kanarian saarilla viettäneillä kanssaihmisillä.

Kotimaa
Ihmistä hiihtämässä kohti Selkäsaarta. Ladun vierustalla pyöräilijä ja koiranulkoiluttaja.
Kimmo Hiltula / Yle

Puoli kymmenen aikaan maaliskuisena lauantaiaamuna Kemin sisäsataman pysäköintialue vasta alkaa täyttyä. Parin asteen pikkupakkanen, lähes tyyni sää ja meilkein pilvettömältä kevättalviselta taivaalta paistava aurinko takaavat, että runsas tunti myöhemmin parkkipaikat on lähes viimeistä myöten varatut.

Kemiläinen perinne, kevätjäilä hiihtely, elää vahvana. Meren jäällä ovat liikkeellä erityisesti retkeilijät, sykemittarilla harjoituksensa tehoa mittaavat kuntoilijat ovat Kemin merellä vähemmistönä. Tämä liikuntatapojen ero korostuu Selkäsaaren latukahvilassa.

– Jos päivän aikana kahvilassa käy parisataa asiakasta, niin heistä vain pari on liikkeellä hiihtopuvuissa, kertoo Maarit Pulkkinen. Hän on yksi PS Kemi Kingsin Selkäsaaren latukahvilaa pyörittävän PS Kemi Kingsin aktiiveista.

Vähän hiihtäneet

Viitisen kilometriä sisäsatamasta sijaitseva Selkäsaaren latukahvila on kuulunut vuosikymmeniä tärkeänä osana kemiläiseen kevääseen. Ennen PS Kemiä vanhan majan toiminnasta vastasi Kemin Bulgaria -seura. Moni hiukan vanhempi ihminen muistaa kahvilan opettajien yhdistyksen hiihtomajana.

Keväthiihtoon kuuluu oleellisena osana rento meininki. Kaikki laturetken aikana jututetut hiihtäjät kertovat hiihtävänsä vähän. _Vähän _määrittely poikkeaa tapauskohtaisesti.

– Ehkä jotain kolmesataa kilsaa on takana, sanoo yksi.

– Tänään on ensimmäinen kerta vuosiin suksilla, sanoo toinen.

Hirvenjälki ladulla

Vauhdista riippumatta aurinko tarttuu hiihtäjiin. Paikalliset sanovatkin merenjää olevan kemiläisten Kanaria, molemmissa pintaan tarttuu rusketus.

Hiihdetyistä kilometreistä riippumatta latujen kunto ja liikuntatoimen tekemä työ saa kiitosta. Lunta on jään päällä vain muutamia senttejä, silti kunnostettuja latuja Perämerellä on kolmisenkymmentä kilometriä. Latujen kunnostustilanteen (siirryt toiseen palveluun) pystyy tarkistamaan netin kautta.

Jään sijasta voi latukahvilaan hiihtää Selkäsaareen vedettyä latua myöten. Se ei ole lainkaan niin suosittu kuin jääreitti. Saarireitin varrella on tauon pitämiseen tarkoitettu kota ja sen lähimaastossa on mahdollista esimerkiksi lumikenkäillä.

Tosin rauhallisesti matkaa tekevä voi saaren puolella tehdä havaintoja myös luonnosta. Ainakin lauantaina hiihtoladulta löytyi noin 15-senttinen sorkkaeläimen jälki. Kemin edustalla hirvi ei ole harvinainen vieras.