Boney M. esiintyy Kemijärvellä

70-luvun suosituimpiin lukeutuviin diskoyhtyeisiin lukeutuva saksalainen Boney M. esiintyy Kemijärvellä Kemijärven Yöttömät yöt -musiikkifestivaalissa ensi heinäkuun alussa.

viihde
Boney M veti playback -esityksensä täydelle viinijuhlayleisölle Kuopiossa lauantaina.
Viime vuonna viinijuhlayleisöä hemmoteltiin muun muassa Boney M:n musiikilla.YLE / Savo

Boney M. konsertoi edelleen ahkerasti. Yhtye on tunnettu erityisesti hittikappaleistaan Daddy Cool, Rasputin, Rivers of Babylon, El Lute, Ma Baker ja Sunny.

Boney M. esiintyy Kemijärven lisäksi heinäkuun alussa myös Torniossa, 3. heinäkuuta.

Tämän lisäksi Kemijärven Yöttömät yöt-festivaalin uusimpia kiinnityksiä on Vain elämää-ohjelmassakin vieraillut Jonne Aaron. Tapahtumassa esiintyvät myös muun muassa Juha Tapio, Katri Helena, Antti Tuisku, Arttu Wiskari, Jukka Poika ja Souvarit. Tapahtuma järjestetään 2.-5. heinäkuuta.

Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty Kemijärven Yöttömät yöt –festivaali keräsi oheistapahtumineen Kemijärvelle lähes 15 000 kävijää.