Veripalttu valkokastikkeella oli entisajan kouluruokainhokkeja – makaroni maistui 60-luvullakin

60-luvulla kaustislaisen koulun keittäjä jännitti maanantaina, mitä tarjota ennen kuorman tuloa. Pakasteessa kun ei ollut vararuokaa – eihän ollut pakastintakaan. Ruoka valmistui puuhellalla, jolla lämpeni myös tiskivesi. Lattia sen sijaan oli kylmä. Moni asia on muuttunut, mutta lasten maussa linja pysyy: makaroniruuat olivat suosikkeja tuolloinkin.

Kotimaa
Eeva Järvelä keittiössä.
Eeva Järvelä.Raila Paavola / Yle

Eeva Järvelä toimi Kaustisella keittäjänä vuodesta 1966 asti, kunnes eläköityi 1998. Nimike oli keittäjä-siivooja. Niinpä Järvelän piti siivota lattiasta kattoon ja tehdä suursiivo ennen koulun alkua: pestä ikkunat ja hakea tuplaikkunat vintiltä, minne ne oli raahattu keväällä.

Myös "viiden reiän hyyskät" eli ulkovessat piti pestä ja harjata syksyisin ja keväisin ja pitää muulloinkin tietysti siisteinä.

Itse keittiössä oli vanha puuhella ja Järvelän mukaan todella huono uuni. Siinä ei voinut paistaa mitään, vaan lihatkin piti kypsentää paistinpannussa.

– Kyllä ne tuli silleenkin laitettua, hellan päälläkin saa tehtyä kyllä.

Puuhellalla lämmitettiin myös tiskivedet. Suuri leivinuuni tosin oli, mutta se olisi vaatinut oman urakkansa. Puut piti joka tapauksessa kantaa joka päivä puuhellaa varten. Eeva täytti suuren laatikon iltasella seuraavaa päivää varten. Keittiö oli valtavan kylmä: Eeva mittasi lattianrajasta joskus 7 astetta.

Tuli maalaisjärkikin mukaan, kun rupesi tulemaan enemmän jätteitä kuin oli luokkiin viety...

Eeva Järvelä

– Ei se ole kumma, jos vesiputket olivat jäässä jatkuvasti. Myöhemmin sinne tehtiin remonttia, mutta alku oli alkeellista. Mutta alkeellinen oli varmaan keittäjäkin! nauraa Järvelä.

Pakastintakaan ei alkuvaiheessa ollut. Kuorma tuli maanantaina eikä sitä ennen ollut mitä laittaa ja keittäjä hermoili.

– Sitten hoksasin ottaa säilykelihoja: pääsin niillä alkuun.

Makaroniruuat ovat maistuneet aina

Kun pakastimet ja isommat jääkaapit aikanaan saatiin, Järvelälle aukesi uusi aika: sai vain miettiä, mitä rupeaakaan tekemään. Toki tekemistä sääteli kuuden viikon ruokalista. Tuona aikana samaa ruokaa ei saanut tarjota kahta kertaa. Olosuhteiden pakosta sitä kuitenkin joskus muutettiin.

– Tuli maalaisjärkikin mukaan, kun rupesi tulemaan enemmän jätteitä, kuin oli luokkiin viety... Kyllä se ruoka sitten lopetettiin.

Inhokkiruokia oli veripalttu valkokastikkeella:

– Kun sitä luokkaan vei, niin tiesi, että Oosin Toivon siat saivat tämän ruuan...

Jos oli vaikka tikku sormessa niin minä napsaisin pois ja pistin haavaan laastarin, vaikka sen olisi voinut tehdä luokassakin.

Eeva Järvelä

Muita epäsuosion lajeja olivat tilliliha ja porkkana-mannapuuro. Suosikit ovat tuttuja nykyisiltäkin listoilta:

– Lapset ovat kautta aikojen pitänneet makaroniruuista, muistelee Järvelä. Makaronipadan lisäksi hernekeittopäivä oli mukava.

Keittolassa katsottiin todistukset ja hoidettiin pikkuvaivat

Eeva Järvelä kokee olleensa paitsi keittäjä-siivooja, myös lasten luottohenkilö.

– Ne tulivat suruineen ja murheineen keittolaan. Jos oli vaikka tikku sormessa niin minä napsaisin pois ja pistin haavaan laastarin, vaikka sen olisi voinut tehdä luokassakin.

Lapset kävivät myös näyttämässä todistuksiaan ja koepapereitaan ja kysymässä neuvoja, joita saivatkin:

– Minä pikkuisen annoin vihjeitä äitien- ja isänpäiväkortteihin.

Nykyään keittäjästä tuntuu ihmeelliseltä, että työaikaiset pikkupojat voivat olla jo kaljuuntuneita, mutta aina käsi nousee iloisesti tavattaessa:

– Miten on Eeva mennyt sulla? Hyvin, minä sanon.