1. yle.fi
  2. Uutiset

Juomavettä pitää keittää Miehikkälässä, Virolahdella ja Haminan itäosissa

Miehikkälän, Virolahden ja Haminan alueelle annetaan talousveden keittokehotus. Juomavettä on keitettävä viidestä kymmeneen minuuttia. Peseytymiseen vettä voi käyttää normaalisti.

Miehikkälä
Vettä juoksutetaan altaassa
Yle

Miehikkälän ja Virolahden sekä Haminan itäpuolisen alueen vesijohtoverkostosta on löydetty koliformisia bakteereita. Alueella kehotetaan keittämään kaikki juomavesi. Ulosteperäisiä bakteereja ei ole löydetty.

Kehotus koskee seuraavia alueita: Miehikkälän kirkonkylä, Miehikkälä-Virojoki runkolinjan varrella olevat kiinteistöt, Pihlaja, Ravijoki, Klamila, Mäntlahti ja Vilniemi. Muilta osin verkostot on todettu puhtaiksi.

Keittokehotus on voimassa toistaiseksi.

Asiaa selvitetään Miehikkälän kirkonkylän vedenottamoilta sekä eri puolilta verkostoa otettavilla lisänäytteillä.

Verkostoa huuhdellaan ja desinfioidaan klooraamalla, minkä vuoksi vesi voi olla sameaa ja haista kloorille. Veden klooripitoisuus on kuitenkin niin matala, ettei se aiheuta terveyshaittaa.

Koliformisten bakteerien esiintyminen talousvedessä ilmentää yleensä pintavesien pääsyä vedenottamoon.

Asiasta tiedotetaan lisää tiistaina, kun seuraavat tutkimustulokset valmistuvat.

Ajantasaiset tiedot päivitetään Haminan kaupungin nettisivuille.

Lue seuraavaksi