Ulla-Maj Wideroos siirtyy seuraamaan politiikkaa kotisohvalta

20 vuotta kansanedustajana toiminut Ulla-Maj Wideroos (r.) on väsynyt mutta onnellinen. 63-vuotias Wideroos ei lähde enää vaalikentille, vaan jää eläkkeelle. Hän toivoo, että kaoottinen viimeinen viikko eduskunnassa unohtuu pian, ja tilalle tulevat hienot muistot kansanedustajaurasta.

politiikka
RKP:n kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos.
RKP:n kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos.Jarkko Heikkinen / Yle

RKP:n Ulla-Maj Wideroos jättää politiikan kokonaan, viiden kansanedustajakauden jälkeen. Wideroos on toiminut muun muassa pitkään eduskuntaryhmän puheenjohtajana sekä ministerinä. Nyt on aika levätä.

– Mun täytyy sanoa, että olen aika väsynyt, tällä hetkellä on jonkunnäköinen stressikin päällä. Päätin että nyt olisi ihan kiva, ja tekisi hyvää olla kaikessa rauhassa tämä kevät ja kesä, Wideroos kertoo.

Juuri nyt hän on mökillä, käynyt kaupassa ja kahvilla ystävien luona, ja aikoo laittaa miehelleen ruokaa, mihin mies ei ole tottunut viimeiseen 20 vuoteen. Wideroos on seurannut huojentuneena muiden valmistautumista tuleviin vaaleihin, kun itse ei enää tarvitse lähteä kampanjoimaan.

Viimeinen viikko uskomaton

Wideroos ei kovin suuria pisteitä eduskuntatyöskentelyn viimeisestä viikosta anna.

– En ole nähnyt 20 vuodessa mitään tällaista, että asiat olisivat olleet näin sekaisin.

Wideroosin mukaan vastuussa olevat ministerit yrittivät parhaansa asioiden asiallisen käsittelyn puolesta, mutta se ei auttanut. Hallituspuolueet eivät päässeet yhteisymmärrykseen, eivätkä jo sovitut asiat päteneetkään enää salissa.

– Olin ihan oikeasti pettynyt ja jopa surullinen, että näinkö minun kauteni politiikassa päättyy - ja niin se vaan päättyi, Wideroos huokaa.

Ihania hetkiä

Wideroos uskoo, että kaoottinen viimeinen viikko unohtuu pian, ja päällimmäiseksi jäävät hienot muistot kansanedustajan urasta. Hän otteaa itse viihtyneensä parhaiten konkreettisten asioiden parissa, kuten liikennehankkeiden, nuorisopsykiatrian ja veroasioiden. Wideroos toimi 2. valtiovarainministerinä Jäätteenmäen ja Vanhasen hallituksissa, mutta sitäkin enemmän hän painottaa eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimimista.

– Melkein olisin sitä mieltä, että kun sain olla kahdeksan vuotta ryhmän puheenjohtaja, niin se aika oli mielenkiintoisempi kuin ministeriaika. Salkku oli aika kevyt, jos ollaan rehellisiä, niin mielenkiintoisempaa oli, että sai edustaa ministeriryhmissä ja kuulla asioista etukäteen.

Politiikan jättäminen lähes kokonaan luottamustehtäviä myöten ei Wideroosia kaduta.

– Olen sen ratkaisun tehnyt aikoja sitten, että en ole osa-aikaisesti mukana vaan jätän politiikan. Täytän 64 tänä vuonna, ja ajattelen että joku muu saa kantaa vastuun ja tehdä tätä työtä.

– Sanoin viimeisenä päivänä työkavereilleni eduskunnassa, että alan sohvalta katsella kyselytunteja ja soitella heille että mitä te tuollaista kysyitte, Wideroos naurahtaa.