Tieto vähentää 435 työpaikkaa Suomessa

Tammikuussa alkaneiden yt-neuvottelujen arvioitiin vaikuttavan korkeintaan 500 henkilöön.

talous
Tietotekniikkapalveluja tuottava Tieto Oyj:n logo.
Martti Kainulainen / Lehtikuva

Tietotekniikan palveluyritys Tieto vähentää Suomessa 435 työpaikkaa. Tiedon mukaan vähennykset liittyvät palvelujen uudistamiseen ja vahvistavat yhtiön kilpailukykyä.

– Vähennystarve johtuu siitä, että digitalisoimme toimintojamme ja uudistamme toimintamme rakenteita. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tehtävät jotka on aiemmin hoidettu manuaalisesti, voidaan nyt hoitaa automatisaation avulla, esimerkkinä vaikkapa salasanojen uudistus, sanoo yhtiön ulkoisesta viestinnästä vastaava johtaja Kia Haring.

Tieto kertoi yt-prosessin aloittamisesta 13. tammikuuta, jolloin yt-neuvottelujen arvioitiin vaikuttavan korkeintaan 500 henkilöön.

Jatkuvat palvelut -alueella irtisanotaan arviolta 295 henkilöä. Vähennykset on määrä toteuttaa kesäkuun loppuun mennessä.

Konsultointi ja integraatiopalvelut -alueella irtisanomisten arvioidaan koskevan 140 henkilöä. Vähennykset toteutetaan pääosin syyskuun aikana, viimeistään vuoden 2015 loppuun mennessä.