Anninpirtin asukkaat juhlivat kunnolla ja antavat ronskisti palautetta – toivelistalla kotikaljaa ja kynsilakkaa

Sastamalassa Anninpirtin tehostetun palveluasumisen yksikössä arki mietitään asukkaan, ei hoitajan mukaan. Asukkaat järjestävät rapujuhlia ja keräävät rahaa lastensairaalalle.

terveys
Esimies Auli Kanerva halaa Mirja Erärantaa.
Petri Aaltonen / Yle
Saimi Pärssinen.
Saimi Pärssinen lausuu kirjoittamansa runon koulutiestään.

Anninpirttiläisillä on tapana innostua arjesta irrottaviin tempauksiin. Syksyllä juhlittiin rapujuhlat, uudenvuoden pirskeitä vietettiin ajallaan ja joulu hyvästeltiin Nuutinpäivän juhlassa.

Viimeisin muisto on Yhteishyvä-keräyksestä viime perjantailta. Silloin lähdettiin joukolla lippaat kädessä marketin eteen. Kolikoita kertyi, kahisevaakin saatiin ja ennen muuta hyvää mieltä ja vaihtelua.

– Oli niin mukava olla edes tunti keskellä sitä tavallista arkista hyörinää, sanoo 82-vuotias Terttu Mikkola.

Joulukonsertti Tyrvään kirkossa oli oivallinen osoitus hullusta heittäytymisestä talon asukkailta. Kaikki lähti yhden asukkaan ideasta järjestää varainkeruukonsertti Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeen hyväksi. Asukkaat esiintyivät konsertissa myös omalla Sulosoinnut-kuorolla. Rahaa kertyi komeat 4 800 euroa ja taas tärkeitä muistoja ja elämyksiä.

– Kyllä niin jännitti esiintyä, vaikka hyvin se meni, muistelee 82 -vuotias asukas Mirja Eräranta.

"Vanhuus ei ole sairaus, vaan elämänvaihe"

Terttu Mikkola lukee kirjaa huoneessaan.
Terttu Mikkola rakastaa lukemista. Omassa huoneessa on tilaa kirjoille.Petri Aaltonen / Yle

Auli Kanerva toivoo, että hoitajatkohtaisivat vanhukset, kuten haluaisivat itse tulla kohdatuiksi vanhana. Vaikeinta on Kanervan mukaan istua rauhassa alas hoidettavan viereen ja vain olla. Vanhustyössäkin ajatellaan liikaa vain suoritteita.

– Olisi hyvä kysyä, kumpi laitostuu nopeammin vanhus vai hoitaja. Asenne pitäisi tässä työssä olla aina kunnossa. Nämä asukkaat ovat meidän palkanmaksajiamme.

A-studion Hoivakoti kuntoon -sarja toi uskoa vanhusten asioiden parantamiseen.

– Vanhuus pitää nähdä elämänvaiheena, ei sairautena. Oli ihana huomata sarjan myötä, että moni muukin ajattelee tästä hoitotyöstä toisin. Ei aina tarvitse tehdä sillä totutulla tavalla, Kanerva sanoo.

Asukaskokouksissa kuuluu jokaisen ääni

Asukaskokouksissa joka toinen viikko käydään läpi asukkaiden toiveita, mutta annetaan myös ronskisti palautetta hoitajille. Kiitoksiakin tulee ja toiveita. Viimeksi pyydettiin kunnon kotikaljaa ruokapöytään ja kynsilakkaa talon naisväelle.

– Täällä eletään ihan normaalia arkea, mutta pienillä asioilla saadaan sisältöä elämään. Meillä ei ajatella sitä mikä on mahdotonta, vaan keskitytään siihen mikä on mahdollista, Auli Kanerva kertoo.

Kevät tuo puutarhatöitä koko porukalle

Seuraava projekti on laittaa Anninpirtin sisäpiha kuntoon. Sekin tehdään tietysti oman porukan voimin, suuren pihan kaunistamiseen tarvitaan jokaista.

– Haluamme tehdä pihasta omannäköisemme, vielä se on aika ankea. Kunnon työkalut vaan meiltä puuttuvat, sanoo Auli Kanerva.

Mirja Erärantaa naurattaa, kun hän kertoo kuopsuttaneensa ruokalusikan kanssa kukkapenkkiä. Anninpirttiläiset vinkkaavat, että heille saa lahjoittaa puutarhatyökaluja.