Kiireinen elämänrytmi näkyy myös kalastuksessa: kalastuspaikkoja rakennetaan urbaaniin ympäristöön

Kaupunkiympäristöön rakennetut kalastuspaikat kasvattavat suosiotaan kiireisten ihmisten keskuudessa. Ihmiset haluavat päästä luontoelämysten äärelle nopeasti ja suoraan parkkipaikalta.

luonto
Imatralla Vuoksen rannalla
Alex Turunen / Yle

Imatra osaa vastata kalastajien kysyntään nopeasti saavutettavista kalastuspalveluista. Imatran kaupunki on saanut kalastajilta kiitosta kaksi vuotta sitten Vuoksen rannalle rakennuttamistaan kalastuslaitureista, joiden yhteydestä löytyy myös kalankäsittelypaikkoja sekä laavuja nuotiopaikkoineen.

Imatran kaupungin kalastusmestari Tomi Mennan mukaan ihmisten elämänrytmin muututtua kiireisemmäksi myös kalastuselämyksiä halutaan saavuttaa nopeasti. Siksi kalastusmahdollisuuksia halutaan lisätä kaupunkien kupeeseen hyvien liikenneyhteyksien varrelle.

Menna kertoo, että Imatralla olisi potentiaalia kehittää kalastusmahdollisuuksia vielä nykyisestään, mikäli rahoitus järjestyisi. Kalastuspalvelut on suunnattu niin kaupunkilaisille itselleen kuin kalastusmatkailijoille.

Kalastajat saavat Vuoksesta saaliiksi muun muassa lohta, siikaa ja muikkuja.