1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Netanjahun Likud-puolue johdossa Israelin parlamenttivaaleissa

Tiistai-iltana julkaistujen ovensuukyselyjen perusteella vaalitaisto Netanjahun Likud-puolueen ja keskusta-vasemmistolaisen sionistisen liiton välillä on äärimmäisen tasainen.

Ulkomaat
Benjamin Netanjahu
Benjamin Netanjahu vaalitilaisuudessa 11. maaliskuuta.Jim Hollander / EPA

Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun oikeistolainen Likud-puolue on johdossa maan parlamenttivaaleissa, kun 70 prosenttia äänistä on laskettuna.

Keskusvaalikomitean mukaan Likud-puolue on saanut tähän mennessä 23,7 prosenttia äänistä. Toiseksi suurin ääniosuus on keskusta-vasemmistolaisella sionistisella liitolla, jolla on 19 prosentin ääniosuus.

Tiistai-iltana julkaistujen ovensuukyselujen perusteella vaalitaisto Netanjahun Likud-puolueen ja keskusta-vasemmistolaisen sionistisen liiton välillä on äärimmäisen tasainen. Kahden tv-kanavan kyselyn perusteella sekä Likud että sionistisen liitto saisi 27 paikkaa 120-paikkaisessa parlamentissa. Kolmannen kyselyn perusteella Likud saisi yhden paikan sionistista liittoa enemmän.

Pääministeri Netanjahu iloitsi tiistai-iltana jo ovensuukyselyjen jälkeen puolueen "suuresta voitosta".

Lähteet: AFP, Yle Uutiset

Lue seuraavaksi