1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

The Offspring Jurassic Rockin pääesiintyjäksi

Jenkkibändi The Offspring punkrokkaa Kenkäveronniemen nurmikentällä ensi kesänä. 90-luvulla maineeseen nousseen yhtyeen lisäksi festivaaleilla nähdään kirjava joukko kotimaisia esiintyjiä.

Kuva: Stach Leszczynski / EPA

Yhdysvaltalainen punk-rock -yhtye The Offspring on ensi kesän Jurassic Rockin pääesiintyjä. Maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia myynyt The Offspring nousi 90-luvulla ilmiömäiseen suosioon ja esiintyy Mikkelissä 7.-9. elokuuta järjestettävässä Jurassic Rockissa. Yhtye tunnetaan erityisesti hiteistä Self Esteem ja Come Out and Play.

Jenkkibändin lisäksi Jurassic Rockin lavalla esiintyvät myös kotimaiset Haloo Helsinki!, Apulanta, Mokoma, Viikate, Kotiteollisuus, Pää kii ja Paperi T. Ensi kuussa festivaali julkistaa vielä lisää esiintyjiä, niin ulkomaalaisia kuin kotimaisia artisteja.

Tulevana kesänä yhdeksättä kertaa järjestettävä Jurassic Rock järjestetään nyt toista kertaa Mikkelin Kenkäveronniemen nurmikentillä. Tänä vuonna festivaali panostaa viihtyvyyteen erityisesti ja vehreää festivaalialuetta parannetaan entisestään. Festivaaliliput ovat nyt myynnissä.