Matkailu- ja ravintola-ala: Verot alas

Matkailu- ja ravintola-ala vaatii verotuksen keventämistä. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan mukaan tärkeintä olisi pienentää ansiotulojen ja alkoholin verotusta.

talous
Tuoppiin lasketaan hanasta olutta.
Simo Pitkänen / Yle

– Olemme menettäneet hintakilpailukyvyn. Hinta on hyvin tärkeä matkailu- ja ravintola-alalla. Meillä on veroja nostettu todella paljon tällä vaalikaudella samalla kun kuluttajien ostovoima on heikentymässä. Palvelujen kysyntä vähenee, se tuo vähemmän verotuloja ja työpaikkoja, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

Lisäksi Lapin matkailulle tärkeä edustuskulujen verovähennysoikeus pitäisi nostaa 50 prosentista sataan prosenttiin seuraavan vaalikauden aikana.

MaRa haluaa laskea alkoholin arvonlisäveron 14 prosenttiin. Myös alan yritysten sähköveroa pitäisi alentaa.

Veronkorotukset ja kustannusten nousu ovat MaRan mukaan vähentäneet alan työpaikkoja. Esimerkiksi anniskeluravintoloista on hävinnyt viime vuosina yli 2000 työpaikkaa. MaRan mukaan esimerkiksi Lapissa ravintoloissa alkoholin myynti on laskenut viime vuosina lukuunottamatta vuotta 2011, jolloin se ylsi täpärästi plussalle.

Ruotsiin 25 000 uutta työpaikkaa alalle

MaRan tavoitteena on saada matkailu- ja ravintola-alalle 30 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä.

Ruotsissa ala on pärjännyt paremmin kuin Suomessa. MaRan mukaan Ruotsi – toisin kuin Suomi – on viime vuosina tehnyt useita kotimarkkinoita auttavia päätöksiä.

– Ruotsissa alennettiin työssäkäyvien ja elinkeinotoiminnasta elantoa saavien verotusta, alle 26-vuotiaiden työntekijöiden työantajamaksut puolitettiin ja ravintolaruoan arvonlisäveroa alennettiin, Timo Lappi luettelee.

Ruotsiin onkin syntynyt 25 000 työpaikkaa matkailu- ja ravintola-alalle alle kymmenessä vuodessa. MaRan mukaan Suomessa alan työpaikkojen määrä on suunnilleen pysynyt ennallaan. Ala työllistää Suomessa noin 140 000 ihmistä.