Teatterinjohtaja kaipaa nopean toiminnan joukkoja

Vuodenvaihteessa Kajaanin teatterin johtoon astuu teatteritaiteen tohtori Helka-Maria Kinnunen. Uudelle teatterin johtajalle tuleva työpaikka on ollut aina lähellä sydäntä.

kulttuuri
Helka-Maria Kinnunen
Seppo Sarkkinen / Yle

Tunnelmat ovat jännittävät Kajaanin kaupunginteatterin johtajan virkaan valitulla Helka-Maria Kinnusella. Uusi teatterinjohtaja aloittaa tositoimet vuodenvaihteessa, mutta jo ensi viikonloppuna hän tulee tutustumaan uuteen työpaikkaan ja Maxin ja Moritzin ensi-iltaan.

Vielä tässä vaiheessa on aikaista määritellä sitä millä tavalla hänen pesti näkyy esimerkiksi ohjelmistossa, sanoo Helka-Maria Kinnunen.

– Kaikkia asioita pitää punnita huolella. Tärkeintä on luoda sellaista ohjelmistoa, jotta se koskettaa ja puhuttaa yleisöä mahdollisimman laajasti, kiinnostaa ja on ajassa kiinni niissä ilon ja kivun kohdissa mitä elämässä on.

Pyrkimys on tehdä hyvässä yhteisymmärryksessä teatteria. Sellaista joka tuo yleisöä ja myös sellaista, jossa kustannukset eivät karkaa.

– Millään ihme konstilla ei teatteria saada pyörimään, täytyy edetä vaihe vaiheelta ja monipuolisesti pelkäämättä vaikeimpia aiheita tai myöskään sitä, että saahan teatteri myös viihdyttää ja ilahduttaa ihmisiä ihan reippaasti, kertoo Kinnunen.

Kiinnostava teatteri

Helka-Maria Kinnunen on seurannut Kajaanin teatterin toimintaa koko uransa ajan.

– Olen seurannut sitä hieman kauempaa, mutta jo 1980-luvulta lähtien olen ollut hyvin tietoinen siitä, että Kajaanissa on hyvä, vireä ja kiinnostava teatteri. Olen tietoinen myös niistä vaikeista vaiheista, joita on ollut. Tunnen sieltä ihmisiä ja heitä jotka ovat aikaisemmin työskennelleet Kajaanissa. Olen tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä, sanoo Helka-Maria Kinnunen.

Kajaanin kaupunginteatteri
YLE / Hanne Kinnunen

Kajaanin teatterilla on Kinnuselle erityinen merkitys.

– Sinne on kertynyt aina sellainen hyvä sakki, joka on suurella palolla ja rakkaudella tehnyt teatteria monesti itseään säästämättä.

Sinne on kertynyt aina sellainen hyvä sakki.

Helka-Maria Kinnunen

Alueteatterin reviiri

Alueteatteri antaa Kinnusen mielestä Kajaanille hyvän leiman.

– Se on vireää, onnistunutta ja on löytänyt paikkansa sekä yleisön ja on korkeatasoista. Ryhmien työt on myös noteerattu valtakunnallisesti eri johtajien, ohjaajien ja taiteilijoiden aikana.

Viime vuonna alueteatteritoiminta oli tavallista laajempaa, niin esitysten määrässä kuin toiminta-alueen laajuudessa.

– Reviirin laajentaminen on mahdollista myös jatkossa mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan. Suomessa ei ole enää kovin monta alueteatteria, jotka ovat yleishyödyllisiä taiteellisia laitoksia, joiden pitää olla kaikkien saavutettavissa. Kaikki eivät repeä joka paikkaan, joten työnjakoa voidaan tehdä monilla tavoin, uskoo Kinnunen.

Reviiriä voidaan laajentaa myös alueteatterin esityksissä.

Viedään teatteria sinne missä ihmisiä on ja niiden ihmisten piiriin, jotka eivät pääse itse sitä katsomaan.

Helka-Maria Kinnunen

– Ehkä sellaista nopeantoiminnan joukkojen tyyppistä, kevyitä, ketteriä, vikkeliä tuotantoja voidaan ulottaa eri ihmisryhmien ja instituutioiden piiriin. Viedään teatteria sinne missä ihmisiä on ja niiden ihmisten piiriin, jotka eivät pääse itse sitä katsomaan sinne missä teatteritila on.

Pitkä sopimus

Tällä hetkellä Helka-Maria Kinnunen työskentelee vapaana taiteilijana ja pedagogina. Kaupunki ja teatteri halusivat uudelle johtajalle pitkän sopimuksen. Kinnusen sopimus on pituudeltaan seitsemän vuotta.

– Olemme yhtä mieltä siitä, että kovin lyhyessä ajassa ei saa aikaan kovinkaan paljon, voi saada alulle se jää kesken ja sitten taas kaikki muuttuu. Jos haluaa kehittää ja luoda uusia toimintatapoja sekä ottaa vastuuta niin silloin pitää sitoutua pitkäksi aikaa.

– Seitsemän vuotta on pitkä aika ja sitten pitää katsoa jossain kohtaa uudelleen, jos joistakin meistä se näyttää huonolta ratkaisulta, kertoo vuodenvaihteessa Kajaanin teatterinjohtajana aloittava Helka-Maria Kinnunen.