Jyväskylä käynnistelee syntymäpäiväjuhliaan

Kaupunki täyttää 178 vuotta ja erilaisia tapahtumia järjestetään sen kunniaksi neljän päivän ajan.

Syntymäpäiväjuhlat
Jyväskylän vaakuna
YLE

Syntymäpäivätapahtumat ovat kulttuurivoittoisia ja etenkin lapsille suunnatut ohjelmat ovat osoittautuneet jo etukäteen suosituiksi. Erikoisuus on lauantai-iltana taidemuseolla järjestettävä Tupa ryskyi, parret pakkui -runoilta.

Runoissa riimitellään suorasukaisesti esi-isien seksuaalisista tavoista.

- Museolla esitetään Kalevalaisia runoja, joita ei ole ennen esitetty. Ne ovat olleet aiemmin sensuroituja, nyt niitä saa esittää, kertoo tapahtuman tuottaja Riikka Järvinen.

Jyväskylän päiviä vietetään 19. - 22.3.

Koko ohjelmatäällä (siirryt toiseen palveluun).