YK: Isis saattaa tehtailla sotarikoksia Irakissa

Isis on YK:n ihmisoikeustoimiston mukaan saattanut syyllistyä kansanmurhaan ja sotarikoksiin Irakissa. Maailmanjärjestö julkaisi raporttinsa Genevessä torstaina. Rikosten kohteina ovat siviilit, myös naiset ja lapset.

Ulkomaat
Irak kemialliset aseet.
Sotilaita tarkastamassa paikkaa missä käytettiin kemiallisia aseita Niniven alueella 15. maaliskuuta.KURDISTAN REGIONAL SECURITY COUNCIL / EPA

YK arvioi, että erityisesti Irakin vähemmistöihin kuuluvan jesidiyhteisön vaino saattaa täyttää kansanmurharikoksen tunnusmerkit. Raportti perustuu yli sadan uhrin ja todistajien haastatteluihin. Ihmisoikeustoimisto kehotti turvallisuusneuvostoa viemään tapauksen ICC:n, kansainvälisen tuomioistuimen käsittelyyn.

Jesidien ahdinko paheni syyskuussa, kun Isis otti haltuunsa laajoja alueita Irakin pohjoisosissa. Ihmisoikeustoimiston mukaan erityisesti jesidit joutuivat järjestelmällisten hyökkäysten kohteiksi. Myös kristityt ja muut vähemmistöt ovat joutuneet vainon kohteiksi

Kloriinikaasua käytetty Anbarissa?

YK:n tutkijat perehtyivät myös väitteisiin, joiden mukaan Isis olisi käyttänyt kiellettyä kloriinikaasua Irakin joukkoja vastaan läntisessä Anbarin maakunnassa syyskuussa. Tutkijoiden mukaan vangittuja naisia ja lapsia kohdellaan sotasaalina ja heitä raiskataan tai pakotetaan seksiorjiksi. Isis-järjestön noudattaman tiukan sharia-lain mukaan esimerkiksi Mosulissa on toimeenpantu julmia rangaistuksia kuten kivityksiä ja raajojen amputointia.

Raportin mukaan kolmetoista teinipoikaa on tuomittu kuolemaan jalkapallo-ottelun seuraamisesta.

YK tutkii myös väitteitä, joiden mukaan Irakin armeija on käyttänyt kansainvälisen lainsäädännön vastaisia tynnyripommeja.