Tutkimus: Amazonin sademetsän kyky estää ilmastonmuutosta on romahtanut

Amazonin sademetsä kykenee imemään itseensä kolmanneksen vähemmän hiilidioksidia kuin ennen. Puiden kuolleisuus on kasvanut nopeasti. Sademetsän muuttumisella voi olla suuri vaikutus maapallon ilmastoon.

Ulkomaat
Amazon-joki.
Amazon-joki.Mast Irham / EPA

Amazonin sademetsän kyky imeä itseensä ilmakehän hiilidioksidia on vähentynyt nopeasti, kertoo kansainvälisen tutkijaryhmän raportti.

Amazonin sademetsäalueen kasvit ovat sitoneet itseensä vuosittain arviolta kaksi miljardia tonnia ilmakehän hiilidioksidia. Tämä on vastannut 20–25 prosenttia kaikesta maaperään imeytyvästä hiilidioksidista, joten Amazonin merkitys ilmastonmuutosta hillitsevänä "hiilinieluna" on ollut erittäin merkittävä.

2000-luvulla kasveihin sitoutuva CO2-määrä on pudonnut noin kolmanneksella 1,4 miljardiin tonniin, kertoo tuore, Nature-lehdessä (siirryt toiseen palveluun) julkaistu tutkimus.

Tutkijat seurasivat metsän tapahtumia 321 kohteessa, joiden puustoon ihminen ei milloinkaan ollut koskenut. Tutkijat mittasivat puiden kasvun, uusien puiden syntymisen sekä puiden kuolemat. Tutkimuksessa koottiin tiedot noin 200 000 puusta.

Oletus oli, että koska ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on jatkuvasti kasvanut, myös puiden kasvu kiihtyisi. Hiilidioksidihan on kasvien yhteyttämisen tärkeä ainesosa.

Tulokset olivat tutkijoille yllätys. Metsien kasvun kiihtyminen on kuluneen vuosikymmenen aikana pysähtynyt.

– Näyttää siltä, että puut elävät nopeammin. Ne kasvavat nopeammin ja kuolevat nuorempina, sanoo Leedsin yliopiston tutkija Roel Brienen.

– Puiden kuolevuus on kasvanut yli kolmanneksella 1980-luvun puolivälin jälkeen. Tämä vaikuttaa Amazonin kykyyn imeä itseensä hiilidioksidia, hän jatkaa.

Puiden kuolemisen syyt eivät ole täysin selvillä. Syitä lienee useita.

Amazonin alueen säänvaihtelut ovat tulleet rajummiksi. Kuivuuskaudet ovat muuttuneet voimakkaammiksi, sadekaudet entistä sateisemmiksi ja korkeimmat lämpötilat entistä korkeammiksi. Nämä syyt ovat todennäköisesti tappaneet sademetsästä miljoonia puita.

Amazonilla koettiin vuosina 2005 ja 2010 poikkeukselliset kuivuuskaudet. Brienenin mukaan puiden lisääntynyttä kuolleisuutta ei voida laittaa yksittäisten sääilmiöiden syyksi. Kyse on suuremman mittakaavan muutoksesta.

Tutkijoita askarruttaa nyt, onko sama ilmiö tapahtunut maapallon muilla sademetsäalueilla, Indonesiassa ja Afrikan Kongossa.

Lähteet: AFP, Reuters, Yle