Ylen myyntiin tulevat rekvisiitta-autot kaikkien nähtäville – video

Autoja esitellään lauantaina Pasilassa. Aivan kaikista vanhoista autoista Yle ei luovu.

Kotimaa
Myytäviä vanhoja Ylen rekvisiitta-autoja.
Yle on myymässä kymmenen autovanhusta, joita on vuosien varrella käytetty lukuisissa elokuvissa ja tv-ohjelmissa. Myytävien autojen joukossa on muun muassa 1980-luvun ambulanssi, muutama Lada ja Dodge 1960-luvulta.

Yle on myymässä kymmenen autovanhusta, joita on vuosien varrella käytetty lukuisissa elokuvissa ja tv-ohjelmissa.

Myytävien autojen joukossa on muun muassa 1980-luvun ambulanssi, muutama Lada ja Dodge 1960-luvulta, kertoo Yle Tuotantojen esimies Maija Kalkas.

Autoilla on myös komea historia: televisionkatsojat ovat nähneet niitä muun muassa Matti Ijäksen elokuvissa, Raidissa ja Lomamatka 70- ja 80-luvuille -sarjoissa.

Kalkaksen mukaan Yle luopuu autoista, koska samanlaisia saa helposti lainaksi autoharrastajilta. Lisäksi autot ovat huonossa kunnossa: osa ei liiku lainkaan, jostain puuttuu jopa moottori.

Autot myydään siinä kunnossa missä ne ovat, eikä niille anneta mitään takuuta.

Näkymä ohjaamoon.
Henrietta Hassinen / Yle

Yle ei kuitenkaan luovu kaikista vanhoista autoista, vaan niitä jää yhtiölle vielä vajaa kymmenen, Kalkas kertoo.

Yleisön kiinnostus harvinaista autokauppaa kohtaan on yllättänyt Kalkkaan. Lehdissä on ollut juttuja, sähköposteja ja tekstiviestejä on tullut runsaasti, hän kertoo.

Autot ovat lauantaina kello 10–12 esillä kaikille kiinnostuneille. Radiotalon edessä on opastus autojen luo.

Autot myydään näillä näkymin nettihuutokaupalla ja ehkä jo tässä kuussa.