1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Auringonpimennystä seurasi ennätysyleisö Söderfjärdenillä

Auringonpimennys ei ole mikään tavanomainen ilmiö ja se houkuttelikin Vaasan Andromedan observatoriolle satamäärin seuraajia. Meteoriiheksi ristityn observatorion pihamaalle oli viritetty useita kaukoputkia, joiden kautta auringonpimennystä sai seurata turvallisesti.

Auringonpimennys oli Vaasan seudulla 87-prosenttinen. Kuva: Yle/Juha Kemppainen

Vaasan Andromeda halusi ottaa kaiken irti perjantain auringonpimennyksestä ja toden totta siinä onnistuikin. Nimittäin jo hyvissä ajoin ennen varsinaisen pimennyksen alkamista alkoi väkeä kerääntyä observatorion pihamaalle.

Kaikkiaan Meteoriihen observatoriolla vieraili kolmisensataa henkilöä. Kuva: Yle/Terhi Varjonen

Monilla oli omia kaukoputkia ja kameroita ja tietysti myös suojalaseja, joilla auringonpimennyksen seuraaminen onnistui turvallisesti.

Yhdistys oli myös jo aiemmin viikolla myynyt hankkimiaan suojalaseja, mutta kaikki 300 kappaletta laseja oli myyty loppuun jo ennen perjantaita. Vierailijoille oli tarjolla mm. makkaraa. Birger Finskas, Andromedan toiminnassa alusta asti mukana ollut aktiivi naureskelikin, että suurin huolenaihe taitaakin olla, että riittävätkö makkarat!

Auringonpimennyksen katsomista varten oli Andromedalla 300 kappaletta suojalaseja. Kuva: Yle/Terhi Varjonen

Finskas on itse todistanut joitakin vuosia sitten täydellisen auringonpimennyksen Australiassa asti ja se on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Tärkeä tapahtuma Finskasille oli myös perjantain osittainen auringonpimennys, sillä näitäkään ei usein ole.  Seuraavan kerran vastaavanlaajuinen auringonpimennys tällä seudulla nähdään vasta vuonna 2039.

Yhdistyksen puheenjohtaja Kaj Höglund laskeskeli tapahtuman jälkeen, että kaikkiaan reilu 300 vierailijaa oli parin tunnin aikana käynyt observatoriolla. Suurin ruuhka oli puolen päivän aikaan eli juuri silloin kun auringonpimennys oli Vaasan korkeudella syvimmmillään. Aurinko pimeni 87-prosenttisesti ja se loi maisemaan erikoisen, pehmeän ja keltaisen valon.

Sää suosi auringonpimennyksen seurantaa Söderfjärdenillä, sillä taivas oli lähes pilvetön.

Kaukoputkesta heijastettiin levylle kuva auringonpimennyksestä. Kuva: Yle/Terhi Varjonen
Yleisöä alkoi kertyä hyvissä ajoin ennen pimennyksen alkua. Kuva: Yle/Terhi Varjonen