1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Musiikkiopistojen koulutukseen on tullut uutta särmää – lapset oppivat älylaitteiden avulla

Tabletteihin ja älypuhelimiin ladattavat sovellukset ovat muuttaneet musiikinharrastajien arkea. Musiikkiopistot ovat noudatelleet opetuksessaan samaa kaavaa jo vuosikymmenten ajan.

Älylaitteista ja musiikkisovelluksista voi olla suuri apu musiikinharrastajalle. Imatran musiikkiopiston rehtori Seija Ohenoja esittelee metronomisovellusta. Kuva: Lauri Silvander/Yle

Erilaiset tabletteihin ladattavat musiikkiohjelmat auttavat lapsia vaativissa soittoharjoituksissa yhä useammin. Imatran musiiikkiopistossa opettajat ja oppilaat harjoittelevat tablettien avulla esiintymistä, virittävät instrumenttejaan ja muodostavat äänestä kuvallisia esityksiä.

Rehtori Seija Ohenojan mukaan musiikkiharrastuksen perusteet ovat ennallaan, mutta harjoittelukäytäntöjä on tullut lisää. Ennen peilin edessä tehdyt soittoasentoharjoitukset voidaan käydä läpi videolta tai kuvista ja jakaa esimerkiksi opettajalle, vanhemmille tai soittokavereille.

Kuva: Lauri Silvander / Yle

– Opetuksen perusasia on edelleen sama kuin ennenkin. Kokenut muusikko opettaa nuorempaa. Näin se on ollut aina. Olemme saaneet lisää työkaluja, ja oppilas voi tehdä itse entistä enemmän.

Musiikkiopistossa kappaleiden etsiminen hoituu yhä useammin tabletilla. Opettajat ja oppilaat löytävät tarvittavan materiaalin suoraan älylaitteesta oppitunnin aikana. Aloittelevat soittajat pelaavat musiikkipelejä, ja osa oppilaista jopa soittaa tableteilla.

Parhaimmillaan sovellukset toimivat henkilökohtaisena valmentajana.

Lapsi ymmärtää musiikkiharrastuksen kokemuksen kautta

Lapsen voi olla vaikea ymmärtää, mitä musiikkiharrastus pitää sisällään. Käytännöt oppii vain kokeilemalla. Imatran musiikkiopiston rehtori Seija Ohenoja kannustaakin vanhempia tuomaan lapsensa paikalle kuuntelemaan ja näkemään, mistä on kyse.

Imatralla musiikkiopiston opettajat tekevät soitinvalinnat haastattelujen jälkeen. Vanhemmilla on usein selkeät toiveet siitä, mitä soitinta lapsi voi opetella soittamaan.

– Vanhemmat tietävät usein pianon ja viulun. Haastatteluissa annamme lisätietoa ja katsomme samalla, mikä soitin oppilaalle voisi sopia. Puhaltajat tarvitsevat etuhampaat ja viulistit tavalliset kädet.

Opetuksen alkuvaiheessa pienimmät oppilaat harjoittelevat itsenäistä vastuunottoa.

– Kun kyvyt ovat tarpeeksi hyvät alamme harjoitella yhteissoittoa. Pikku hiljaa mukaan otetaan soittotaitoa tukevia aineita eli musiikin perusteita. Näin parannetaan musiikin kielen tuntemusta, Ohenoja kertoo.

Tie on pitkä ja tavoittena on, että harjoittelusta tulee omaehtoista.

Kevään hakukierrokset musiikkiopistoihin ovat jo alkaneet.