Forssa on hurahtanut juoksuun – 30 vuotta täyttävä Puistojuoksu on ainutlaatuinen juoksutapahtuma

Koko kaupungin kuntoa kohottava Forssan Puistojuoksu on kerännyt juoksijoita jo 30 vuoden ajan. Kerran kuukaudessa järjestettävässä puistojuoksussa on mukana aina 100-200 eri ikäistä juoksijaa. Upea reitti kiertää Loimijoen maisemissa.

terveys
Kolme juoksijaa Forssassa Loimijoen rannalla.
Jukka Töyli / Yle

Forssan Puistojuoksun (siirryt toiseen palveluun) kaltaista tapahtumaa ei muualla Suomessa ole. Monenlaisia kylä- ja kaupunkihölkkiä riittää, mutta 11 kertaa vuodessa, vuosi toisensa jälkeen järjestettävä tapahtuma on säännöllisyydessään ainutlaatuinen.

– Tämä on ilmeisesti Suomessa ainut. Tämmöistä tapahtumaa ei ole toista, sanoo järjestävän seuran, Forssan Salaman toiminnanjohtaja Miia Laaksonen ylpeänä.

Pitkään jatkunut juoksutapahtuma on vaatinut Forssassa onnistuakseen sopivasti hulluutta ja tarpeeksi innokkaita juoksijoita.

– Kun mennään 30 vuotta taaksepäin, niin meillä oli innokkaita järjestäjiä ja ideahulluja miehiä Harri Merta ja Pentti Jolanki, kertoo Forssan Salaman aktiivi ja entinen toiminnanjohtaja Jouko Lehtonen juoksun syntyhistoriasta.

Reitillä on nähty myös 90-vuotiaita juoksijoita

Puistojuoksijat starttaavat kerran kuukaudessa hilpaisemaan joko 5,8 km tai 11,2 km pitkän reitin.

– Väkeä on ihan 10-vuotiaasta 80-90-vuotiaisiin saakka. Mahdollisuus on kävellä, mennä ihan ilman aikaa tai ajan kanssa seurata omaa tuloskehitystä reitillä, kertoo Miia Laaksonen.

Keskimäärin tällä hetkellä joka Puistojuoksussa on 120 juoksijaa. Vuosien varrella osallistujia on kirjattu kaikkiaan lähes 40 000.

– Ennätys on 282 juoksijaa kahdeksankymmentäluvun lopulta ja nyt toivotaan tietysti uutta osanottajaennätystä, hehkuttaa Miia juuri tapahtuman syntymäpäiväjuoksun alla.

Kaunis maisema ja houkuttelee juoksemaan

Puistojuoksun reitti kiertelee Forssan kaupunkikeskustan liepeillä vanhan puuvillatehtaan puistossa ja Loimijoen varrella.

Lähtö ja maali on Keskuskadulla, yli satavuotiaan Elävien kuvien elokuvateatterin edustalla.

– Erittäin kaunis reitti, nättejä puistoalueita. Kohta tullaan esimerkiksi Wahrenin puistoon, joka on aivan loistava keväällä, kuvailee Jouko Lehtonen Puistojuoksun reittiä samalla, kun hän hölkkää tarkastamassa juoksutaipaleen kuntoa pari päivää ennen tapahtumaa.

Puistojuoksu kohottaa koko kaupungin kuntoa

Jouko Lehtonen sanoo, että puistojuoksuista on muodostunut tärkeä forssalaisten kansanterveyden ylläpitäjä.

– Kun ajattelee, että 30 vuotta tätä on tehty, niin ajatelkaa millainen terveysvaikutus tällä on, koska porukat treenaa, valmistautuu ja kuntoilee sitä varten, että ne tulee kerran kuussa Puistojuoksuun katsomaan vähän aikaansa. Lääkärithän on meille vihaisia, kun me tehdään näin hienoa työtä, Lehtonen vitsailee.

Piskuisesta Forssasta on vuosien varrella kehittynyt todellinen juoksukaupunki. Puistojuoksujen innoittamina alkanut Forssan Suvi-illan juoksu on sekin liikuttanut väkeä jo yli kahtenakymmenenä kesänä.

Nykyään Suvi-illassa kuntoilee noin 3 500 innokasta juoksijaa, pyöräilijä tai kävelijää. Vain naisille tarkoitettu Nice run -tapahtuma on sekin lähtöisin Forssasta ja levinnyt usealle paikkakunnalle eri puolille maata.

– Nykyään niin suosittuja juoksukouluja oli Forssan Salamalla jo ennen kuin missään muualla niistä vielä oltiin innostuttu, mainostaa Jouko Lehtonen oman seuransa saavutuksia.