Aiotko mennä tänään baariin? Nämä säännöt latistavat tunnelman

Ravintolat rikkovat lakia myydessään asiakkailleen useita juomia kerrallaan. Moni ravintola ei enää myy viini- tai viinapulloa seurueelle, koska sen juomista ei voida valvoa.

Kotimaa
Olutlasia täytetään hanaoluella ravintolassa.
Kalle Niskala / YLE

Alkoholilain kiemurat voivat aiheuttaa hankaluuksia paitsi ravintoloille myös asiakkaille.

Lain mukaan baari tai ravintola ei voi myydä asiakkaalle kuin yhden juoman kerrallaan. Juomaa ei voi hakea edes kaverille.

– Jokainen hakee omat juotavansa itse ja yksi juoma kerrallaan. En voi myydä kahta olutta samaan aikaan, tai olutta ja snapsia yhdelle asiakkaalle. Monet ravintolat tosin myisivät ja myyvätkin mielellään snapsin siihen kaveriksi, toteaa kolmea ravintolaa Kotkassa pyörittävä Kai Rairama.

Alkoholilaki hillitsee myös seurueiden juhlintaa. Viini- tai viinapullo voidaan myydä ravintolassa porukalle, joka muodostuu vähintään kahdesta henkilöstä. Rairaman mukaan ongelmana on, etteivät ravintolat useinkaan pysty valvomaan pullon laillista tyhjenemistä.

– Tarjoilijan on valvottava, että pullosta kaadetaan laillisia annoksia. Esimerkiksi viinapaukkuun saa kaataa vain neljä senttilitraa viinaa. Totuus on, etteivät ravintolat sitten myy sitä pulloa lainkaan valvontaongelman vuoksi. Henkilökuntaa ei ole tarpeeksi.

Monet ravintolat myisivät ja myyvätkin mielellään snapsin siihen kaveriksi.

Kai Rairama

Jättipaukkuja

Kai Rairaman mielestä Suomen alkoholilaki on perinpohjin vanhentunut.

– Räjäyttäisin koko lain. Siellä on ihan mitättömiä asioita, jotka eivät ole nykyaikaa.

Rairama kaipaa Suomeen kansainvälistä meininkiä.

– Meillä pitää tehdä neljän senttilitran paukut, kun maailmalla paukut ovat 5-6 senttilitran mittaisia.Maailmalla ei ole edes mittoja käytössä. Ammattitaitoinen henkilökunta osaa kaataa suunnilleen sopivan kokoisen paukun vapaalla kädellä.

Suomessakin on mahdollista hakea Valviralta lupaa erityissuurten paukkujen tekoon, mutta mahdollisuutta ei ole monikaan ravintola käyttänyt.

Pienellä porukalla pärjää vain hyvällä tuurilla

Alkoholilaki uudistui vuonna 1995. Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan laki kaipaa tarkennuksia. Yksi näistä on nimenomaan anniskelu yksi juoma kerrallaan.

Eihän sitä pystytä kovin paljon suitsimaan.

Jarmo Castrén

– Näitä valvotaan tarkastusten yhteydessä, mutta eihän sitä pystytä kovin paljon suitsimaan. Tämä on varmasti yksi syy, jonka vuoksi laki jossakin vaiheessa muuttuu. Kun vain tietäisi vuoden, sanoo ylitarkastaja Jarmo Castrén Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Castrén muistuttaa, että nykyisessä laissa on myös hyviä puolia – kuten alkoholinkäytön valvonta.

– Laki on siinä mielessä hyvä, että henkilökuntaa pitää olla riittävästi anniskelun ja järjestyksenvalvontaan. Aina jos sattuu jotain, todetaan ettei ollut riittävästi. Pienellä porukalla pärjää, ellei satu mitään.

Viinaa saa juoda

Castrénin mukaan alkoholinkäytön valvontaan liittyy myös joitakin väärinkäsityksiä. Yleinen harhaluulo on, että baariin ei saisi mennä päihtymään.

– Asiakkaatkin aina vitsailevat tarkastuksissa, että olen ottanut yhden oluen.

Laki määrää vain, että liian päihtynyt tai aggressiivisesti käyttäytyvä henkilö pitää poistaa ravintolasta.

– Ravintolaan mennään päihtymistarkoituksessa. Emme kai me muuten myöntäisi lupia ravintoloille. Amerikkalaisten elokuvien tuplaviskit vain on Suomessa kielletty.