Pyhäjoen ydinvoimalaa vastustava ruotsalainen: Miksi Suomessa halutaan palata menneeseen?

Pyhäjoen ydinvoimala on tulossa alle parinsadan kilometrin päähän Pohjois-Ruotsista. Myös siellä on ydinvoimalan vastustajia.

ydinenergia
Havainnekuva suunnitellusta ydinvoimalasta.
Havainnekuva suunnitellusta ydinvoimalasta. Fennovoima

Pyhäjoelle kaavailtua ydinvoimalaa vastustetaan myös Ruotsissa.

Kärnkraftsfritt Bottenviken eli Ydinvoimavapaa Perämeri -liikkeen aktiivi Per Holmqvist sanoo, että hänen kokemustensa perusteella suurin osa pohjoisruotsalaisista vastustaa Suomen suunnitelmia rakentaa ydinvoimala Pyhäjoelle.

Hänen mukaansa ruotsalaiset ihmettelevät, miksi Suomessa palataan menneeseen, kun muualla kehitetään muun muassa tuuli-, aurinko- ja aaltovoimaa, joista on saatu hyviä kokemuksia.

Holmqvistia huolettaa, että ydinvoimalan rakentamisesta vastaa venäläinen Rosatom. Hänestä kaikkein suurin murhe kuitenkin koituu ydinjätteiden sijoituksesta.

Mielestäni se on vastuutonta.

Peter Holmqvist

– Lapsemme, lapsenlapsemme ja lapsenlapsenlapsemme joutuvat huolehtimaan niistä. Mielestäni se on vastuutonta.

"Tiedon saa aina liian myöhään"

Vihreiden ryhmänjohtaja Jan Nyberg Ruotsin Luulajasta sanoo, että jos Pyhäjoen ydinvoimalassa sattuu jotain, viranomaiset eivät varmasti heti kerro siitä.

– Tiedon saa aina liian myöhään, koska viestinnän perusasia on olla aiheuttamatta paniikkia.

Hänen mukaansa Japanin onnettomuus osoitti, että sama pätee niin diktatuureihin kuin demokratioihinkin.

Holmqvist ja Nyberg vierailivat toimittajille suunnatussa Barents Press Meeting -tapahtumassa perjantaina. Aiemmin Ruotsissa kerättiin parinkymmenentuhannen nimen addressi vastustamaan ydinvoimalan rakentamista Suomeen.