Raivostunut reaktio seurasi, kun amerikkalaisessa koulussa luettiin lippuvala arabiaksi

Amerikkalaiskoulun idea lippuvalan lausumisesta vierailla kielillä tyrmättiin. Koulu joutui pyytämään anteeksi, kun oppilas oli lausunut valan arabiaksi. Tapaus on herättänyt keskustelua moniarvoisuudesta.

Ulkomaat
liehuva USA:n lippu
morguefile

New Yorkin osavaltiossa Pine Bushissa sijaitseva koulu on joutunut pyytämään anteeksi pyrkimystään luetuttaa lippuvalaa eri kielillä.

Pine Bushin koulu sai lukuisia valituksia sen jälkeen, kun oppilas oli lukenut lippuvalan arabiaksi keskiviikon aamunavauksessa. Koulun mukaan valituksia tekivät perheet, joiden läheisiä oli kuollut Afganistanin sodassa sekä juutalaisten oppilaiden vanhemmat.

Pine Bushin koulun vieraiden kielten osaston kehittelemänä ideana oli, että lippuvala luettaisiin eri kielillä viikon ajan kansallisen vieraiden kielten viikon kunniaksi. Koulun edustajan mukaan arabiaksi esitetty lippuvala jakoi mielipiteet kahtia.

Lippuvala on Yhdysvalloissa yleinen käytäntö koulujen aamunavauksissa monissa osavaltioissa.

Monien oppilaiden kerrotaan protestoineen oppilastoverin lukiessa lippuvalaa äidinkielellään arabiaksi. Myöhemmin valitukset levisivät sosiaalisessa mediassa.

Tapauksesta kirjoittaa muun muassa The Huffington Post (siirryt toiseen palveluun).

Koulun piti pyytää anteeksi

Vaikka aikomukset olivat hyvät, joutui koulu esittämään virallisen anteeksipyynnön.

– Pyydämme anteeksi kaikilta niiltä oppilailta, henkilökuntaan kuuluvilta ja muilta yhteisön jäseniltä, jotka kokivat tapahtuneen epäkunnioittavana. Ajatuksena oli osoittaa, että myös muuta kuin englantia puhuvat ihmiset voivat osoittaa kunnioituksensa Yhdysvaltoja kohtaan omalla kielellään, lausunnossa todettiin.

Rehtorin mukaan jatkossa Pine Bushin koulussa lippuvala luetaan ainoastaan englannin kielellä.

Aamunavauksista vastava koulun edustaja Andrew Zink kertoi paikallislehden haastattelussa otaksuneensa, että lippuvalan lukemisesta vieraalla kielellä saattaa seurata palautetta. Hän päätti kuitenkin toteuttaa kokeilun, koska piti sitä oikeana.

Tapaus on herättänyt närkästystä myös muslimiyhteisössä.

– Kaikkien maamme uskonnollista ja etnistä moniarvoisuutta arvostavien amerikkalaisten tulisi olla huolissaan reaktiosta ja anteeksipyynnöstä, joka tapauksesta syntyi, toteaa muslimien yhteistyöjärjestön edustaja Sadyai Khalique.