Naisteekkarit pitävät yhtä työelämässäkin: Tyttökaverilta voi aina kysyä neuvoa

Tekniikan ala on yhä miesvaltainen, vaikka naisten osuus opiskelijoista kasvaa. Tampereen teknillisen yliopiston Naisteekkaripäivillä tutustutaan toisiin ja verkostoidutaan.

tekniikka
Kuusi nuorta naista, joilla teekkarilakit päässä.
Petra Ketonen / Yle

Tampereen teknillisessä yliopistossa joka kolmas opiskelija on nainen. Naisten osuus vaihtelee eri opinnoissa – esimerkiksi materiaalitekniikka ja biotekniikka ovat naisvaltaisia.

Tietojohtamista opiskeleva Henni Niiranen on tyytyväinen opintoihinsa.

– Olen aina ollut kiinnostunut matematiikasta ja fysiikasta – ja myös Tampereesta kaupunkina. Diplomi-insinöörin tutkinto on hyvä tutkinto, ja kun löysin kiinnostavan alan, päädyin hakemaan tänne.

Tänä viikonloppuna Henni Niirasta työllistävät Naisteekkaripäivät, jotka tuovat Tampereen Hervantaan vieraita myös muista teknillisistä korkeakouluista. Tarkoituksena on verkostoitua naisten kesken.

– Tekniikan ala on aika miesvaltainen. On tärkeää, että me naiset pidämme yhtä ja verkostoidumme, sanoo Henni Niiranen.

Tyttökaverit auttavat työssäkin

Naisteekkaripäiville osallistuu myös jo diplomi-insinööriksi valmistuneita. Suomen Rakennusinsinöörien Liiton RIL:in johtaja Anu Karvonen on tullut luennoimaan kansainvälisyydestä. Karvonen kannustaa luomaan verkostoja.

Tämä on tasa-arvoinen ala. Olen ollut alalla 25 vuotta, ja koskaan ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa naista ei palkattaisi johonkin tehtävään sen takia, että on nainen. 

Anu Karvonen

– Aina luennoidessani sanon, että katsokaa, kuka vieressänne istuu. Siinä voi olla tuleva työnantaja, yhteistyökumppani tai asiakas.

Anu Karvonen aloitti rakennustekniikan opinnot Tampereella vuonna 1988. Silloin naiset valtasivat raksan.

– Olen ensimmäistä isoa tyttösukupolvea. 60:stä raksalla aloittaneesta 21 oli tyttöjä. Luulin, että meitä olisi vain muutama tyttö ja valmistauduin ottamaan oman tilani, mutta yllätys olikin iso, kun meitä oli paljon. Edellisellä vuosikurssilla naisia oli vain kymmenkunta.

Karvosen mukaan opiskeluaikaiset tyttökaverit pitävät yhteyttä ja auttavat toisiaan myös työasioissa.

– Minulla on opiskelukaverityttöjä, joille voin aina soittaa, jos tulee jokin asia, jota en osaa. Tyttökavereilta uskaltaa kysyä vähän erilaisia kysymyksiä. Ehkä pojat ovat kaukaisempia, ja heidän kanssaan tehdään bisnestä.

Tekniikan ala on tasa-arvoinen

Anu Karvonen luennoi naisyleisölle Naisteekkaripäivillä.
Anu Karvosella ei ole ollut ongelmia naisena miesvaltaisella alalla.Petra Ketonen / Yle

Sekä Henni Niiranen että Anu Karvonen suosittelevat tekniikan alaa naisille. Anu Karvonen kertoo, että hänellä ei ole ollut ongelmia naisena työelämässä.

– Alalle on hirveän helppo tulla naisena, jos matematiikkapuoli kiinnostaa. Tämä on tasa-arvoinen ala. Olen ollut alalla 25 vuotta, ja koskaan ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa naista ei palkattaisi johonkin tehtävään sen takia, että on nainen.

– Monella muulla alalla saattaa olla ongelmia. Katsotaan, olisiko mies kovempi tai tiukempi johtaja, mutta tekniikan puolella ei ole niin. Tällä alalla ei ole sukupuolten eroja, sanoo Anu Karvonen.

Myös teekkari Henni Niiranen uskoo, että työmahdollisuuksia riittää..

– Tämä on todella suositeltavaa, sillä työpaikkoja löytyy hyvin. Naisia halutaan töihin, ja esimerkiksi tietotekniikan alalla on jopa naiskiintiöitä.

Naisteekkaripäivillä on ohjelmassa muun muassa työpajoja, joita vetävät yritysmaailmassa työskentelevät naiset. Rennompaa ohjelmaa edustavat Bollywood -tanssin työpaja sekä akateemiset pöytäjuhlat, sitsit.