Nettivideo aiheuttaa kipua ja täivaroitus kutinaa – tunnetilat peilautuvat aivoissa

Katsojan kropassa kirpaisee, kun pyöräilijä kaatuu videolla. Opettajan kirjoittama varoitus täiepidemiasta saa pään kutisemaan. Vierustoverin haukottelu tarttuu myös sinuun. Tutkijan mukaan esimerkkitapaukset johtuvat tunnetilojen peilautumisesta.

terveys
Mies raapii hiuksia
Sakari Partanen / Yle

Tunnetila voi tarttua, kun näemme ja ymmärrämme toisen kokemukseen liittyviä ulkoisia merkkejä. Aivoille tilanne on osittain sama, vaikka varsinainen kokija olisi toinen ihminen.

– Tällaisissa tilanteissa aivoissamme aktivoituu samoja alueita kuin silloin, kun olemme itse vastaavassa tilanteessa, toteaa kognitiotieteilijä Miiamaaria Kujala Helsingin yliopistosta.

Tarkkaa syytä tunnetilojen tarttumiselle on Kujalan mukaan vaikea antaa. Hän arvioi sen liittyvän ihmisen sosiaalisuuteen: ihmisen on hyödyllistä tietää toisen tuntemuksista ja olotilasta, jotta yhteistyö toimisi mahdollisimman hyvin.

Kujala kertoo, että aivotutkimusten mukaan tunnetilojen tarttumisessa on selviä yksilöllisiä eroja. Se on usein automaattista ja liittyy empatiakykyyn.

– Empatiakykyyn ajatellaan liittyvän kolme asiaa: tunnetilan automaattinen tarttuminen, tiedostamiseen liittyvä kognitiivinen ymmärtäminen sekä itsensä erottaminen toisesta. Välitön reaktio esimerkiksi nettivideolla kaatuvaan pyöräilijään liittyy nimenomaan ensimmäiseen kohtaan.

Aivoissamme aktivoituu samoja alueita kuin silloin, kun olemme itse vastaavassa tilanteessa.

Miiamaaria Kujala, kognitiotieteilijä

Tunne voi tarttua pelkästä tekstistä

Kujalan mukaan melkein mikä tahansa tunnetila ilosta vihaan voi tarttua ihmisestä toiseen. Kyse on lähinnä siitä, kuinka voimakkaasti tunne näkyy ulospäin ilmeistä ja liikkeistä. Samaistuminen on vaikeaa, jos toisessa ei näy reaktioita.

Aina tunnetilaan samaistumiseen ei vaadita tilanteen näkemistä ja havainnointia – pelkkä tekstikin voi riittää. Esimerkiksi opettajan lähettämä viesti täiepidemiasta voi aiheuttaa tunteen kutiamisesta.

– Kirjoituksen voimakkuus vaikuttaa tuntemuksen tarttumiseen. Täivaroitusta lukiessaan ihminen ymmärtää, mistä on kyse ja samaan aikaan kenties näkee asian mielessään, Kujala toteaa.

Tuntemusten lisäksi esimerkiksi haukotteleminen voi tarttua. Siinäkin on kyse edellä mainituista vastaavista aivomekanismeista.