Jyp taistelee semifinaalipaikasta ja yleisöstä

Jääkiekkojoukkue Jyp ei ole onnistunut vetämään kotipeleissä hallia täyteen, vaikka jo puolivälieriä pelataan. Joukkueen myynti- ja markkinointijohtajan mukaan yleisömäärien putoaminen ei ole vain Jyväskylän ongelma.

urheilu
JYP-vaihtopenkki kuvassa
Kuva viime kaudeltaTomi Hänninen

Jypin ensimmäinen puolivälieräpeli viime perjantaina keräsi Jyväskylässä yleisöä noin 3300 - halliin sopii lähes 4400 katsojaa. Kolmas puolivälieräpeli on vuorossa tiistaina, mutta kiinnostus on ollut samanlaista kuin viime viikollakin.

– Lippuja on myyty samaan, verkkaiseen tahtiin kuin perjantain peliin. Olemme huomanneet selkeän kaavan: ottelupäivä on paras lipunmyyntipäivä, ihmiset tekevät päätöksiä aika myöhään, Jypin myynti- ja markkinointijohtaja Jari Lindström sanoo.

Ottelupäivä on paras lipunmyyntipäivä.

Myynti- ja markkinointijohtaja Jari Lindström

Hallista on vähentyneet tasaisesti sekä yritysten asiakkaat että itse maksavat asiakkaat.

– Yritysten tilanne on ollut vaikea globaalistikin, ja kyllä se vip-tilaisuuksissa ja mainosyhteistyökumppanuuksissakin näkyy. Keski-Suomessa yrityksistä on paljon karsittu viime vuosina työntekijöitä, niin kyllähän se puolestaan väistämättä näkyy myös tavallisen kuluttajan lompakossa.

Tv-tarjonta rokottaa yleisöä

Yleisökadosta ei Lindströmin mukaan voi vielä puhua, kun hallista on neljännes tyhjillään, mutta hän myöntää, että tiukkaa kulukuuria on pidetty, koska myös viime kausi oli taloudellisesti raskas.

– Ei tässä vielä mitään paniikkinappia tarvitse painaa, ettei kiekkoa voitaisi enää pelata Jyväskylässä. Urheilubisneksessä on äärimmäisen vaikea tehdä muita kuin kulupuolen leikkauksia. Arkisissa ja päivittäisissä toiminnan asioissa on katsottu, mikä on oleellista ja tärkeää. Turhia asioita on pyritty karsimaan. Näin toimitaan kaikissa yrityksissä, missä on taloudellisesti haastavaa.

Me painimme sen tosiasian kanssa, että meillä on Suomen pienin halli.

Myynti- ja markkinointijohtaja Jari Lindström

Myös myyntiin on panostettu erityisen paljon.

Lindströmin mukaan jääkiekon yleisömäärien putoaminen ei ole vain Jyväskylän ongelma, vaan se on näkynyt koko kauden ja koko maassa.

– Yleinen taloustilanne vaikuttaa, ihmisten vapaa-aika ja tv-tarjonta vie ja rokottaa meidän yleisöä.

Jyväskylässä yleisömäärät putosivat budjetoiduista määristä jo runkosarjan sarjan aikana useampia satoja katsojia.

– Se oli selvää jo syksyn puolessa välissä. Me kuitenkin painimme sen tosiasian kanssa, että meillä on Suomen pienin halli.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.