Rani Plastille maailman suurin maatalouskalvolinja – uusi halli kohoaa 50 metrin korkeuteen

Teerijärveläinen pakkausmateriaalien valmistaja Ab Rani Plast oy on ostanut maailman suurimman maatalouskalvolinjan. Kalvolinjalle rakennettavan uuden hallin on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä. Yhteensä investoinnit tulevat maksamaan Rani Plastille 12-13 miljoonaa euroa.

talous
Kuvassa on Rani Plastin logo.
YLE

Kalvolinjan osia ryhdytään toimittamaan Teerijärvelle tammikuussa 2016 ja se on tarkoitus ottaa käyttöön saman vuoden kesällä. Rani Plastin toimitusjohtaja Mikael Ahlbäckin mukaan he eivät palkkaa lisäväkeä uuden investoinnin myötä. Tällä hetkellä Rani Plast työllistää Teerijärvellä 330 henkilöä.

Uusi kalvolinja valmistaa muun muassa heinän säilömiseen ja turvesoiden peittämiseen tarkoitettuja kalvoja.

Rani Plast myy pakkauskalvoja ympäri Eurooppaa ja Pohjoismaita. Sen vuosittainen liikevaihto on noin 170 miljoonaa euroa. Ahlbäck toteaa toivovansa uuden kalvolinjan kasvattavan liikevaihtoa tulevaisuudessa.