Tutkija: Parempi elintaso houkuttelee Suomen eläkeläisiä ulkomaille

Tohtoritutkija Paula Könnilän mukaan kaikki trendit näyttävät siltä, että suomalaiseläkeläisten ulkomaille muutto lisääntyy. Eläkeläiset hakevat Suomea leudompaa ilmastoa sekä edullisempaa hintatasoa niin asunnoissa, palveluissa, elintarvikkeissa kuin lääkkeissäkin.

Kotimaa
Paula Könnilä (oikealla) suomalaistuttaviensa kanssa maaseutumatkalla Espanjan Andalusiassa.
Paula Könnilä (oikealla) suomalaistuttaviensa kanssa maaseutumatkalla Espanjan Andalusiassa.

Kasvatustieteiden tohtori Paula Könnilä muutti Espanjan Torremolinokseen kymmenisen vuotta sitten, kun hän jäi eläkkeelle Lahden ammattikorkeakoulun sosiaalialan vastaavan yliopettajan tehtävistä.

– Olen hyvin iloinen siitä, että teimme tämän ratkaisun. Täällä näkee myös paikallista elämänmenoa, sillä Torremolinos ei ole ihan niin suomalaisten kansoittama kuin esimerkiksi Fuengirola.

Könnilä ei jäänyt eläkepäivillään laiskottelemaan aurinkorannalle, vaan hän on työskennellyt vapaaehtoisena paikallisessa seurakunnassa ja Suomi-seurassa. Lisäksi hän on tutkinut ulkomaille muuttaneita suomalaisia eläkeläisiä Siirtolaisinstituutin tilauksesta.

– Sanoisin, että ulkomaille muuttavilla ihmisillä pitää olla ainakin jonkin verran rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. Kielitaitoakin on jossain määrin, mutta esimerkiksi monet Espanjaan muuttaneet eläkeläiset puhuvat vain suomea.

Espanja saa seniorit sosiaalisiksi

Könnilän mukaan Espanjan Aurinkorannikolla asuu pysyvästi yli 7 000 suomalaista. Monilla etelän lämpöön muuttaneilla ikääntyneillä onkin kohdemaassa tuttavia tai lähiomaisia, jotka luovat turvaverkoston. Seniorit eivät jää yksin ja toimettomiksi.

"Monet eläkeläiset ovatkin myyneet Suomessa asuntonsa ja ostaneet Virosta edullisen asunnon. Myyntivoitolla he elävät pitkään ja hyvin."

Tohtoritutkija Paula Könnilä

– Täällä on myös paljon erilaisia harrastus- ja osallistumismahdollisuuksia sosiaalisiin aktiviteetteihin. On todettu, että suomalaiset eläkeläiset ovat täällä paljon sosiaalisempia kuin he olivat Suomessa. Todennäköisesti siihen vaikuttavat valo ja vapaampi elämäntyyli, joka täällä Espanjassa on. Välimeren leuto ilmasto edistää terveyttä ja helpottaa liikkumista.

"Elintason nousu on ihan ilmeinen Suomesta muuttavalle pieneläkeläiselle"

Suomesta maksettiin vuonna 2013 eläkettä yli 2 600 henkilölle Espanjaan Eläketurvakeskuksen Taskutilaston mukaan. Suomalaisten eläkeläisten määrä Espanjassa saattaa kuitenkin todellisuudessa olla tätä suurempi, sillä molemmissa maissa asuvat kausisiirtolaiset eivät välttämättä sisälly tähän lukuun.

Vaikka Espanjalla ei ole taloudellisesti mennyt kovin hyvin viime vuosina, maa on silti Könnilän mielestä suosiollinen suomalaisille eläkeläisille.

– Täällä on tähän asti ollut hyvinkin edullinen verotus, ainakin pieneläkeläisille, ja elintarvikkeiden hintataso on lähes kaksikymmentä prosenttia Suomen hintatasoa matalampi. Sairaanhoito on täällä pysyvästi asuville ilmaista ja lääkkeet saa hyvin edullisesti. Eli toisin sanoen elintason nousu on ihan ilmeinen Suomesta muuttavalle pieneläkeläiselle. Joka viides Espanjaan muuttanut eläkeläinen on sitä mieltä, että aikoo jäädä pysyvästi Espanjaan, joten kyllä se merkitsee, että maa on kohdellut heitä hyvin.

Suomalaiset eläkkeet verotetaan yleensä Suomessa, mutta Espanjan suhteen tilanne on toinen, sillä Suomen ja Espanjan välillä on verosopimus. Yksityissektorilla tienattu eläke voi siirtyä Espanjan verotuksen piiriin, jos eläkeläinen asuu pysyvästi Espanjassa.

Tilasto suomalaisista eläkkeen saajien määristä ulkomailla.
Yle Uutisgrafiikka

Halpa asunto Virosta

Myös Viron edullinen hintataso houkuttelee eläkeläisiä. Eläketurvakeskuksen mukaan Virossa asui lähes tuhat Suomesta eläkettä saavaa henkilöä vuonna 2013.

– Elintarvikkeet sekä palvelut ovat edullisia, ja asuntoja saa pilkkahintaan verrattuna Suomen hintoihin. Monet eläkeläiset ovatkin myyneet Suomessa asuntonsa ja ostaneet Virosta edullisen asunnon. Myyntivoitolla he elävät pitkään ja hyvin.

Ruotsissa lääkkeet tulevat halvemmiksi

Kaikista ulkomaista Ruotsissa asuu eniten Suomesta eläkettä saavia. Vuonna 2013 heitä oli lähes 45 300.

Tämä lienee luonnollista jatkumoa sille, että 1960- ja 1970-luvuilla kymmeniä tuhansia suomalaisia lähti naapurimaahan töiden perässä.

– Näyttää siltä, että eläkeläiset, jotka lähtevät Ruotsiin, ovat aiemminkin asuneet ja työskennelleet siellä. Sinne on helppo palata, jos odotukset Suomessa eivät jostain syystä täyty. Ehkä Ruotsiin on kerääntynyt jo tuttavapiiriä ja omaa perhettä, joita on ikävä.

Könnilän mukaan eläkeläiset arvostavat Ruotsin nollaperintöveroa ja alhaista lääkekattoa. Lääkekatto tarkoittaa summaa, jonka lääkkeitä ostava joutuu kustantamaan omavastuuosuutena vuositasolla. Suomessa lääkekatto on reilut kuusisataa euroa ja Ruotsissa noin kaksisataa euroa.

Tutkija: Ulkomaille muutto lisääntyy

Könnilä uskoo, että tulevaisuudessa yhä useammat eläkeläiset saattavat lähteä ulkomaille paremman elintason perässä.

– Kyllä kaikki trendit näyttävät siltä, että ulkomaille muutto lisääntyy. Mikäli Suomen nykyiset poliittiset suunnitelmat, kuten eläkkeiden jäädytys ja palvelujen tiukentaminen toteutuvat, muuttoliike lisääntyy reippaastikin. Jos eläkeläiset hakevat Suomea leudompaa ilmastoa, edullisempaa ja toimivampaa sairaanhoitoa sekä edullisempia lääkkeitä, elintarvikkeita, vaatteita ja palveluja, niin mikseivät he muuttaisi niihin maihin joista näitä saa?