1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vaalipiirit

Ylen kysely: Vaasan vaalipiirissä tulee tiukka taisto viimeisistä paikoista

Vaasan vaalipiirissä kilpailu kansanedustajapaikoista on kova, kun kevään eduskuntavaaleissa jaossa on yksi paikka vähemmän kuin neljä vuotta sitten. Ylen Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan paikkojen menetykseen joutuvat varautumaan ainakin kokoomus ja perussuomalaiset. Taistelu viimeisistä paikoista on kuitenkin kova.

Kuva: Yle

Ylen Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta selviää, kuinka monta paikkaa puolueet ovat saamassa Vaasan vaalipiirissä huhtikuun eduskuntavaaleissa. Keskusta saisi kuusi paikkaa eli kaksi paikkaa enemmän kuin neljä vuotta sitten. Kokoomus olisi menettämässä kaksi paikkaa ja saisi Vaasan vaalipiiristä läpi vain yhden kansanedustajan. Perussuomalaiset saisi kaksi paikkaa eli menettäisi yhden.

Paikkamäärä pysyisi ennallaan RKP:llä (neljä paikkaa), SDP:llä (kaksi paikkaa) ja kristillisillä (yksi paikka). Vasemmistoliitto ja vihreät ovat jäämässä ilman paikkaa aivan kuten neljä vuotta sitten.

Taistelu viimeisistä paikoista on kuitenkin kova ja se on otettava huomioon kyselyn tuloksia tarkasteltaessa. Tutkimus ennakoi, että viimeisten paikkojen jakautuminen on kiinni pienistä äänimääristä. SDP:n, RKP:n ja keskustan viimeiset läpimenijät ja kokoomuksen ja perussuomalaisten ensimmäiset putoajat ovat  lähellä toisiaan, kun tarkastellaan ehdokkaiden vertauslukuja.

Ennuste perustuu Taloustutkimuksen Yle Uutisille tekemiin puoluekannatuskyselyihin marras-maaliskuussa. Maaliskuun tulos on huomioitu painoarvolla kaksi, eikä paikkalaskelmissa ole huomioitu vaaliliittoja.  Vaasan vaalipiirin alueelta haastateltiin 848 äänestysikäistä. Valtakunnallisesti tulokset on koottu yhteensä 19 530 henkilön puhelinhaastattelusta.

Etenkin pienissä vaalipiireissä tulos on suuntaa-antava. Lisäksi tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava, että puoluekannatuksessa on tapahtunut mittausjakson aikana muutoksia.