Tutkimus: Grönlannin sulaminen hidastanut Golfvirtaa jopa viidenneksen

Grönlannin sulavista jäätiköistä valuva makea vesi muuttaa Jäämeren kemiallista tilaa. Tästä seuraa, että Golfvirta heikkenee, kertoo kansainvälinden tutkijaryhmä. Virtauksen heikkenemisellä uskotaan olevan valtavat vaikutukset Pohjois-Eurooppaan.

Ulkomaat
Golfvirta -grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Pohjois-Eurooppaa lämmittävä Golfvirta on hidastunut 15 - 20 prosenttia, ilmenee uudesta kansainvälisen tutkijaryhmän julkistamasta raportista. Golfvirta on merkittävin pohjoisen Euroopan ilmastoon vaikuttava tekijä, joten muutoksella uskotaan olevan huomattavat vaikutukset tulevaisuuden säätiloihin.

Tutkimus on julkaistu Nature Climate Change (siirryt toiseen palveluun) -tiedelehdessä. Tutkimus perustuu laajasta vertailuaineistosta tehtyihin tietokonemallinnoksiin.

Golfvirta tuo tropiikista lämmintä pintavettä kohti Jäämerta. Pohjoisilla alueilla vesi jäähtyy, muuttuu siten painavammaksi ja painuu pohjaan muodostaen kylmän, etelään liikkuvan pohjavirtauksen.

Virran on tiedetty heikentyneen jo sadan vuoden ajan, mutta uusin tutkimus paljastaa hidastumisen olleen huomattavan voimakasta 1970-luvulta lähtien. Tutkijat keräsivät tietoa Golfvirran kulusta yli tuhannen vuoden ajalta, 900-luvulta lähtien. Vastaavaa hidastumista ei havaittu aikaisemmin tapahtuneen.

Tutkijat arvelevatkin, että syynä merivirran muuttumiseen on ilmaston lämpeneminen, jonka seurauksena Grönlannin jäätiköt ovat alkaneet nopeasti sulaa. Makea vesi on suolaista kevyempää, joten tästä syystä viilentynyt vesi ei painu pohjaan entiseen tahtiin.

Laskelmien mukaan Grönlanti tuotti vuosina 1900 - 1970 vuosittain 8 000 kuutiokilometriä sulamisvettä Atlanttiin. Vuosina 1970 - 2000 määrä oli noussut 13 000 kuutiokilometriin.

– Lisääntynyt makean veden valuminen Grönlannin jäätiköiltä ilmeisesti sekoittaa virtausta. Ihmisen aiheuttama Grönlannin jäätiköiden hupeneminen näyttää hidastavan Atlantin kiertokulkua, ja tämä vaikutus voi kiihtyä, jos lämpötilojen sallitaan nousta edelleen, sanoi Independent-lehden (siirryt toiseen palveluun) haastattelema Tanskan ja Grönlannin geologisen tutkimuskeskuksen tutkija Jason Fox.

Merivirran hidastumisen seurauksia

Golfvirran hidastuminen vaikuttaisi selvästi Pohjois-Euroopan ilmastoon. Havainto virtauksen hidastumisesta on myös otettava huomioon ilmastonmuutosta ennustavissa mallinnuksissa.

– Tavanomaiset ilmastomallit aliarvioivat havaitsemaamme muutosta. Joko Atlantin kiertokulku on arvioitu liian vakaaksi tai Grönlannin sulamista ei ole tarpeeksi otettu huomioon, tai sekä että, sanoo Pennsylvanian yliopiston tutkija Michael Mann.

Pohjois-Euroopan ilmasto ei tutkijoiden mukaan olisi viilenemässä, vaikka lämpöä tuova merivirta pysähtyisikin. Ilmaston lämpeneminen kumoaisi viilentävän vaikutuksen.

Golfvirran heikkeneminen olisi myös omiaan nostamaan merenpintaa etenkin Pohjois-Amerikan rannikolla, kertoo sanomalehti The Washington Post (siirryt toiseen palveluun). Nykyään Golfvirta pitää merenpinnan "keinotekoisen alhaalla" Amerikan rannikolla.

Virtauksen heikkeneminen vaikuttaisi tutkijoiden mukaan suuresti myös merieliöstöön.