1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Germanwings ei ole kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n jäsen

Halpalentoyhtiötä koskevat samat lentämisen säännöt kuin muitakin, mutta ne boikotoivat periaatesyistä IATA:n jäsenyyttä.

Germanwingsin pääkonttori Kölnissä, Saksassa. Valokuva on otettu tiistaina 24. maaliskuuta. Kuva: Marius Becker / AFP / Lehtikuva

Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA on lentotoiminnan kattojärjestö, johon kuuluu 250 lentoyhtiötä 118 eri maasta. Tänä vuonna IATA täyttää 70 vuotta.

IATA edustaa esimerkiksi lipunmyynnissä ja matkatavaroiden käsittelyssä arvoja, joita halpalentoyhtiöiden on ollut vaikea hyväksyä. IATA on rakentanut kaupallista lentotoimintaa aikana, jolloin lentäminen oli arvokasta ja lentotoiminnalla haluttiin luoda korkeita yhteisiä päämääriä.

IATA taisteli pitkään yhtenäisten ja säänneltyjen lentolippujen hintojen puolesta. Lentoliikenne kuitenkin vapautui kokonaan kilpailulle kymmenisen vuotta sitten, kun lipun hintoja ei saanut enää kartellisyistä sopia yhtiöiden kesken.   

Kelkka kääntyi ja nykyään myös lentomatkustamisen kustannustehokkuus on yksi IATAn päätehtäviä. Siitä huolimatta halpalentoyhtiöt ja monet charter-yhtiöt ovat perinteisesti jättäytyneet jäsenyyden ulkopuolelle. Jäseniä eivät myöskään ole yhtiöt, jotka lentelevät vain kotimaissaan.

IATA:sta on tietysti ollut halpalentoyhtiöllle myös iloa. Liitto muun muassa vaati paperisista lentolipuista luopumista ympäristösyistä. Kesästä 2008 alkaen lentoliikenteen liput ovatkin lähes kaikkialla olleet sähköistä mallia.

Germanwingsin onnettomuus liikutti tiistaina myös IATA:a. Liitto julkaisi nopeasti Twitterissä viestin, jossa otetaan osaa omaisten ja henkilöstön suruun.   

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.