Taistelu MRSA-bakteeria vastaan tuottanut tulosta Pirkanmaalla

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on pitkään ollut Suomen synkintä MRSA-aluetta. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa tartuntojen määrä on puolittunut vuodesta 2011.

terveys
Nainen pesee käsiään desinfiointiaineella.
Pasi Takkunen / Yle

Sairaalabakteeri MRSA:n tartunnat ovat vähentyneet reilusti Pirkanmaalla. Esimerkiksi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa tartuntojen määrä on puolittunut vuodesta 2011.

Koko Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueellakin tartuntojen määrä on saatu reippaaseen laskuun. Yksi syy on tiukka käsihygienia, sanoo infektio-osaston ylilääkäri Jaana Syrjänen.

– Tämä MRSA ei ole ainoa asia, miksi haluamme puhua hyvästä käsihygieniasta ja korostaa sitä. Samalla me torjumme kaikkia hoitoon liittyviä infektioita.

– Suomessa näihin estettävissä oleviin infektioihin menehtyy vuosittain yhtä paljon ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa. Tässä ei puhuta mistään vähäpätöisistä asioista, Syrjänen muistuttaa.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on pitkään ollut eniten sairaalabakteeritartuntoja koko maassa. Vuonna 2012 tartuntoja onnistuttiin ensimmäistä kertaa selvästi vähentämään.