Yle Düsseldorfissa: suru on suuri

Tiistainen lentoturma on järkyttänyt Saksaa. Tuhoutuneessa koneessa oli 67 Saksan kansalaista. Erityisen suuri suru on kohdannut Halternin pikkukaupunkia, kertoo Ylen kirjeenvaihtaja Dan Ekholm Düsseldorfista.

Ulkomaat
Opiskelijat sytyttivät kynttilöitä ja veivät kukkia Haltern am Seen koulun rappusille.
Opiskelijat sytyttivät kynttilöitä ja veivät kukkia Haltern am Seen koulun rappusille 24. maaliskuuta.Sascha Schuermann / AFP

Saksan Ruhrin alueella suru on suuri eilisen lentoturman jälkeen – erityisesti Halternin pikkukaupungissa, Düsseldorfista 80 kilometriä pohjoiseen. 16 oppilasta ja kaksi opettajaa kaupungin lukiosta sai surmansa.

Halternin pormestari Bodo Klimpel sanoi, että Haltern on shokissa.

– Tämä on pahinta mitä voidaan kuvitella. Tämä on kaupungin historian synkin päivä, pormestari Bodo Klimpel sanoi eilen tiedotustilaisuudessa.

Yksi lukion luokista oli käynyt vaihdossa kaksi viikkoa Barcelonan ulkopuolella oppiakseen espanjaa. 16 oppilasta ja kaksi opettajaa oli palaamassa kotiin kun kone putosi.

Lähiomaiset odottivat lapsiaan Düsseldorfin kentällä, mutta turhaan. Kirkon sielunhoitajat saapuivat lentokentälle.

– Lähiomaisille tarjottiin tukea ensimmäisinä tunteina, kun maa petti heidän jalkojensa alla, terapeutti Uwe Rieske sanoi.

Kotona Halternissa rehtori lähetti kaikki oppilaat kotiin kesken koulupäivän, mutta huomenna koulu avataan jälleen, jotta oppilaat saisivat puhua surustaan ja järkytyksestään.

Saksassa spekuloidaan lentoturman syyllä. Lentokone oli 24 vuotta vanha, mutta upouusilla tietokoneilla varustettu.

Turmakone oli maanantaina ollut monta tuntia huollossa Düsseldorfissa mutta sai sitten puhtaat paperit.

Jotkut lentäjät ovat sitä mieltä, että Airbus-koneista on tullut liian automatisoituja. Lentäjistä ovat nykyään vain valvojia, eivät lentäjiä, mutta kellään ei ole vastauksia.

Düsseldorfin lentoasemalla peruttiin kymmenkunta lentoa eilen tiistaina. Germanwingsin henkilökunta ei ollut lentokunnossa surun takia.

Eugen Geibel oli matkalla Milanoon, mutta siitä ei tullut mitään.

– Se on ymmärrettävää, että henkilökunta ei halua lentää, vaikka minä joudun kärsimään siitä. Voin kuvitella, että se ei ole kovin helppo tunnetasolla, Geibel sanoo.

Jack Worsfold oli matkalla Lontooseen, ja oli odottanut yli kolme tuntia.

– Lentoyhtiö ei ole tiedottanut mitään, viestintä on ollut kauhistuttavan huonoa. Ymmärrän, että henkilökunta on vaikeassa tilanteessa, mutta lentoyhtiön kriisihallinta on olematon, Jack Worsfold sanoo.

Onnettomuus sinänsä ei vaikuta hänen käyttäytymiseen.

– Sillä ei ole mitään vaikutusta, lennän joka viikko, ja se on sama kuin menisi bussilla, Jack Worsfold sanoo lippujonossa.

Dan Ekholm
Yle, Düsseldorf