Pelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä: kaksi kuollut ja yksi kateissa Pirkanmaalla

Pirkanmaan vesillä on kuollut viime päivinä kaksi henkilöä. Moottorikelkkailija vajosi jäihin Orivedellä, ja Nokian Virrasta löytyi vainaja. Tampereen Pyhäjärveen pudonnut potkukelkkailija on kadoksissa.

Kotimaa
Pieni valkoinen heikoilla jäillä
Pikkukoira testaa Pyhäjärven jäätä Tampereella.Petri Aaltonen / Yle

Pirkanmaan pelastuslaitos kehottaa ihmisiä pysymään poissa heikoilta jäiltä. Pienen ajan kuluessa kaksi ihmistä on kuollut ja yksi on kateissa vajottuaan heikkoihin jäihin.

– Nyt on korkea aika jättää jäät tältä keväältä - ei missään nimessä enää jäille. Eikä varsinkinkaan minkäänlaisilla kulkuneuvoilla. Nyt ovat potkukelkatkin olleet vaarallisia, sanoo palopäällikkö Ari Vakkilainen Pirkanmaan pelastuslaitoksesta.

Tiistai-iltana moottorikelkkailija sai surmansa Oriveden Längelmävedellä. Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät vainajan vedestä.

Maanantaina Nokian Virrasta löytyi vainaja läheltä Melon patoja. Vajaa viikko sitten katosi Tampereen Pyhäjärvellä kadonnut potkukelkkailija on edelleen kateissa.

Uponneesta autosta vaikea pelastautua

Nyt on korkea aika jättää jäät tältä keväältä – ei missään nimessä enää jäille. Eikä varsinkaan minkäänlaisilla kulkuneuvoilla. Nyt ovat potkukelkatkin olleet vaarallisia.

Ari Vakkilainen

Pirkanmaan järvien jäillä on sattunut myös useita onnellisesti päättyneitä onnettomuuksia. Keskiviikkona äiti pelasti kaksi jäihin pudonnutta pikkupoikaa Tampereen Ahvenisjärvellä.

Sunnuntaina henkilöauto vajosi Roineeseen lähellä Kaivannon kanavaa. Autoilija onnistui pelastautumaan. Myös helmikuussa Tampereen Pyhäjärvellä sattui onnettomuus, jossa maastoauto putosi jäihin, mutta kuljettaja pelastui.

– Kelkasta on helpompi pelastautua, koska silloin saattaa jäädä veden pintaan kellumaan. Valitettavasti on tapauksia, että pelastuslaitoksen tai armeijan sukeltajat ovat löytäneet vainajia autoista.

– Autosta ei välttämättä ole kovin helppoa pelastautua, jos lyö päänsä tai säikähtää niin, ettei saa ovia auki. On aika vaarallista leikkiä liikkua autolla heikoilla jäillä, painottaa palopäällikkö Ari Vakkilainen.

Ilman naskaleita avannosta on erittäin vaikea nousta, koska kylmä kangistaa ja vaatteet alkavat painaa.