1. yle.fi
  2. Uutiset

Rio löytää lutikat – video

Luteet ovat alkaneet jälleen valloittaa suomalaisia koteja. Ludekoira Rio kiertää ympäri Suomea ja auttaa löytämään koteihin asettuneet ei-toivotut tuholaiset.

ilmiöt
Eläinkouluttaja Karita Häkkinen käyttää tilauksesta koriaansa Rioa etsimässä seinäluteita.
Eläinkouluttaja Karita Häkkinen käyttää tilauksesta koiraansa Rioa etsimässä seinäluteita. Palkinnoksi onnistuneesta lutikoiden paikannuksesta Rio saa herkkuja ja leikkihetken.

Koiran tassut sutivat pitkin lattiaa. Se on saanut vainun luteista.

Lutikkakoira Rio kiertää ympäri Suomea koirien hajutyöskentelyyn erikoistuneen eläinkouluttaja Karita Häkkisen kanssa. Kaksikko etsii Rion kuonon avulla lutikoita eli seinäluteita.

Koiran käyttäminen lutikkaongelman selvittämisessä auttaa paikantamaan, missä ongelma tarkalleen on. Näin torjunta voidaan tehdä rajatummalle alueelle.

Matkustaminen yksi syy lutikoiden yleistymiseen

Luteenmetsästäjien kalenterissa riittää merkintöjä. Häkkinen kertoo, että lutikkaongelma on Suomessa suurempi kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.

– Hygieniatasolla ei juurikaan ole tekemistä ludeongelman kanssa. Se on vain todella huonoa tuuria, jos sellaisia itselleen saa. Matkustamisen helppous on yksi syy yleistymiseen. Käymme paljon paikoissa, missä ihmisten vaihtuvuus on tiuhaa, esimerkiksi matkustajakodeissa ja opiskelija-asuntoloissa.

Luteet ovat alkaneet jälleen valloitata suomalaisia koteja.
Eläinkouluttaja Karita Häkkinen piilottaa Rioa varten eläviä lutikoita "lutikkakoeputkessa" tilaan. Simo Pitkänen / Yle

Häkkinen korostaa, että luteita ei pidä hävetä vaan mieluummin tehdä asialle jotain. Mitä nopeammin ongelmaan päästään käsiksi, sitä helpommin luteet ovat torjuttavissa.

Jos lutikkaongelmaan törmää omakotitalossa, kannattaa yhteys ottaa suoraan tuholaistorjujaan. Taloyhtiön asukkaan on syytä ilmoittaa ongelmasta isännöitsijälle tai huoltoyhtiölle.

Ludekoiralta vaaditaan kuonoa ja kuntoa

Häkkinen kertoo, että toiset rodut ovat parempia ehdokkaita ludekoiriksi kuin toiset. Koiralta vaaditaan hyvän fysiikan lisäksi hyvää kuonoa.

– Että henki kulkee hyvin ja hajureseptoreita riittää.

Koiran kouluttaminen ludekoiran tehtäviin onnistuu jopa kolmessa kuukaudessa. Häkkinen kertoo kaksiviikkoisesta pennusta, joka jo pentulaatikossa alkoi tutkia lutikan hajua.

– Toinen koira oli 10-vuotias. Iällä ei ole merkitystä, kunhan koiran kunto kestää ja se haluaa tehdä töitä.

Ensin koiralle koulutetaan elävän lutikan haju, jonka jälkeen harjoitellaan erottamaan haju muista, vääristä tuoksuista.

– Koiran täytyy osata erottaa häiriöhajut, kuten kuolleet lutikat tai vaikka kissanruoka.

Lutikkakoira Roi etsii seinäluteita työkseen.
Lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira Rio löysi harjoittelua varten piilotetun lutikkakätkön. Simo Pitkänen / Yle

Kun Rio paikantaa elävät luteet, se merkkaa kohdan ja kohottaa toista etutassuaan merkiksi. Palkkioksi onnistuneesta lutikoiden paikannuksesta Rio saa herkkuja ja leikkihetken.

Karita Häkkistä Yle Keski-Suomelle haastatteli Jussi Lindroos.

Lue seuraavaksi