Stressaavat ajatukset aiheuttavat jopa kroonista unettomuutta

Jos sisäisen kellon kääntäminen tuntuu hankalalta, sen voi tehdä pikkuhiljaa, vaikkapa muutaman päivän aikana. Unirytmiä ei kuitenkaan kannata siirrellä paljoa, sillä se häiritsee kehon harmonista toimintaa.

ilmiöt
Nainen nukkuu sohvalla tyyny puristettuna pään päälle.
Hanna Lumme / Yle

Jos tuleva työpäivä on mielessä nukkumaan mennessä, voi uni jäädä ohkaiseksi. Työterveyslaitoksen tutkija Sampsa Puttonen sanoo, että kehon lisäksi on tärkeää saada myös mieli rentoutumaan nukkumaan mennessä, jotta uni on syvempää ja herääminen onnistuu paremmin.

– Nukkuessa ihminen pyörittelee mielessään muistiaineksia, valikoi ja tallentaa niitä pitkäkestoiseen muistiin. Jos mielessä on seuraavan päivän stressaavia asioita, ne voivat vaikuttaa yön aikaisiin tapahtumiin ja unen palauttavuuteen, Puttonen sanoo.

Puttosen mukaan huolettavia ajatuksia mielessä pitämällä ihminen voi jopa ylläpitää kroonista unettomuutta.

Herätystä voi aikaistaa pikkuhiljaa

Kelloja kesäaikaan siirrettäessä jotkut valittavat sitä, että unirytmi menee sekaisin. Aiheuttaako tämä jonkinlaisen placebo-vaikutuksen, jolloin sisäisen kellon siirtäminen on todella hankalaa?

Jos mielessä on seuraavan päivän stressaavia asioita, ne voivat vaikuttaa yön aikaisiin tapahtumiin ja unen palauttavuuteen.

Sampsa Puttonen

– Aiheesta keskustelu ainakin vaikuttaa siihen, että jotkut kiinnittävät siihen enemmän huomiota. Yksi tunti ei vielä ole suuri ero. Jos siitä kuitenkin kärsii, voi vaikkakpa siirtää nukkumaanmenoa ja aamuherätystä jo muutamana päivänä ennen kellojen siirtoa. Siten kehoa voi totuttaa muutokseen pikkuhiljaa.

Puttosen mukaan vuorokausirytmien vaihtelut ovat joillekin helpompia kuin toisille. Yksilökohtaiset erot johtuvat esimerkiksi biologisista tekijöistä ja iästä. Vuorotyökin on toisille helpompaa kuin toisille, mutta työvuoroja on vaikeaa jakaa sen mukaan, ovatko työntekijät aamu- vai iltaihmisiä.

– Kyllähän se kannattaisi, jos se olisi mahdollista. Työvuorojen suunnittelussa voi toki noudattaa yleisiä periaatteita siitä, milloin suurin osa ihmisistä on valveilla. Ja jos työvuoro ei ole säännöllinen, työaikoihin voi vaikuttaa joustavasti.

Liika unirytmin muuttelu stressaa kehoa

Puttonen sanoo, että omaa sisäistä kelloa ei kannata paljon siirrellä. Esimerkiksi vuorotyössä ei ole hyvä muuttaa unirytmiä. Suuri osa yöllä työtä tekevistä ottaa sen sijaan nokoset alkuillasta ennen työvuoron alkua vähentääkseen väsymystä.

Liika unirytmin vaihtelu aiheuttaa elimistön harmoniselle toiminnalle haasteita ja stressaa kehoa.

Sampsa Puttonen

– Liika unirytmin vaihtelu aiheuttaa elimistön harmoniselle toiminnalle haasteita ja stressaa kehoa. Jos sisäistä kelloa siirtää työvuorojen takia, se pitää aina jossain vaiheessa siirtää takaisin.

Toisilla ihmisillä on synnynnäiset unenlahjat, ja toisilla nukahtaminen kestää pidempään. Puttonen sanoo, että jos unta yrittää pakottaa tulemaan, silloin se ei ainakaan tule. Hän kuitenkin lohduttaa, että suurimmalla osalla ihmisistä nukahtaminen tapahtuu melko nopeasti.

Jos nukkumaan mennessä mieli poukkoilee seuraavan päivän haasteissa, kannattaa keksiä rentouttavaa tekemistä, joka vie ajatukset pois huolista.

– Ihmiset etsivät tällaista tekemistä ihan luonnostaan. Se voi olla vaikkapa rauhallista liikuntaa, lukemista, saunomista tai musiikin kuuntelua. Ne irrottavat päivän kiireistä ja valmistavat lepotilaan paremmin.