Luulitko, että Suomessa on pimeää? – aurinkolaseille on käyttöä kymmenen kuukautta vuodessa

Aurinko voi altistaa silmät monelle vaivalle. Hyvät lasit voi löytää jopa marketista.

Kotimaa
Pyöräilijä nauttii auringosta.
Petri Vironen / Yle

Suomalaisten kannattaisi käyttää aurinkolaseja enemmän, sanovat asiantuntijat. Auringolta pitää suojautua, vaikka kirkkaus ei tuntuisikaan vielä sietämättömältä.

– Aina kirkkaalla ilmalla. Kyllä minun mielestäni Suomessa on vain muutama kuukausi, että aurinko ei paista jollakin tavalla. Yhdeksän tai kymmenen kuukautta on myös semmoisia päiviä, että niitä kannattaa käyttää, sanoo optikko Sari Juvani Rotuaarin Synsam Optimuksesta Oulusta.

– Ei tarvitse olla kirkasta mollotusta, vaan ilta-aurinkokin riittää. Laseja ei tarvitse käyttää vain suojaamiseen, vaan ne tekevät sen, että on miellyttävä katsella.

Silmätautien erikoislääkäri, dosentti Nina Hautala Oulun yliopistollisesta sairaalasta on samaa mieltä: aurinkolaseja voi käyttää lähes ympäri vuoden. Hän muistuttaa, että aurinko voi jopa vahingoittaa silmiä.

– Jos ei käytä aurinkolaseja, se altistaa kaihin ja silmänpohjan ikärappeuman kehittymiselle.

Ikävä, tosin yleensä hoidettavissa oleva vaiva on lumisokeus, joka voi tulla keväthankien heijastumista. Aurinko tavallaan aiheuttaa palovamman silmään, Hautala kertoo. Silmää voi vetistää ja sattua usean päivän ajan hyvin kivuliaasti.

Säteitä tulee muualtakin kuin auringosta

Vain osa säteistä tulee suoraan auringosta. Osa heijastuu esimerkiksi lumesta, vedestä, märästä asvaltista tai märästä nurmikosta. Polarisoidut linssit vähentävät heijastumia, ja niillä näkee tarkemmin.

Jos ei käytä aurinkolaseja, se altistaa kaihin ja silmänpohjan ikärappeuman kehittymiselle.

silmätautien erikoislääkäri, dosentti Nina Hautala

– Jos vaikka on vesillä ja on kirkas vesi, niillä näkee pohjaan ja kalat. Kalastajat kyllä tietävät sen ja hankkivat polarisoidut linssit, optikko Juvani sanoo.

Silmätautien erikoislääkäri Nina Hautala sanoo, että polarisoiduilla ja polarisoimattomilla aurinkolaseilla ei ole eroa terveyden kannalta – paitsi sikäli, että polarisoiduilla näkee tarkemmin, joten esimerkiksi liikenteessä on turvallisempaa.

Markettilasit eivät välttämättä ole surkeat

Valtavat aurinkolasit vaikuttavat tänäkin keväänä olevan muodissa. Se on silmien kannalta hyvä asia. Sekä optikko että lääkäri kehottavat hankkimaan mahdollisimman isot lasit, jotka suojaavat joka puolelta silmiä, myös sivusta.

– Nyt on käytännöllinen muoti. Lasit ovat isokokoisia, ja ne suojaavat paremmin. Ne ovat myös ihan hyvännäköisiä, paremmat kuin ne matalat pienet, joita oli muutama vuosi sitten, optikko Sari Juvani sanoo.

Lääkäri Nina Hautala sanoo, että lasiostoksilla ei kannata katsoa vain hintaa ja merkkiä. Marketin lasit voivat olla hyvät tai huonot. Tärkeintä on, että ne suojaavat UV-A- ja UV-B-säteilyltä.

Hän muistuttaa, että myös lapsen silmät pitää suojata vähintään yhtä hyvin kuin aikuisen.