"Nykylamput eivät ota nokkiinsa räpläämisestä"

Joillekin on iskostunut mieleen varoitus siitä, että valojen sytyttäminen ja sammuttaminen tiuhaan tahtiin kuluttaa ja hajottaa lamppuja. Siksi jotkut pitävät valoja päällä jopa silloin, kun eivät ole itse huoneessa. Asiantuntijan mukaan tämä on turhaa varovaisuutta.

tekniikka
hämärät valot
Yle

Pitääkö vessan lamppu sammuttaa vai ei?

Energiankäytön asiantuntija Motiva kannustaa ihmisiä sammuttamaan valot aina, kun niille ei ole tarvetta. Lamput kestävät Motivan mukaan jatkuvaakin sytyttelyä ja sammuttelua.

– Ihmisille on ehkä jäänyt toisenlainen mielikuva loistelampuista, jotka jossain määrin kuluvatkin tällaisesta. Kotikäytössä sytytyskertojen määrä on kuitenkin sen verran rajallinen, että asialla ei ole käytännössä merkitystä, toteaa Motivan tiedottaja Suvi Salmela.

Muut lampputyypit kestävät kovaa käyttöä paremmin. Lamppupakkauksissa on yleensä kerrottu sytytyskertojen määrä. Se vaihtelee esimerkiksi led-, energia-, hehku- ja halogeenilamppujen välillä suuresti.

Salmela suosittelee erityisesti led-lampun käyttöä.

– Se ei ole altis jatkuvalle sammuttamiselle ja sytyttämiselle. Se kestää pitkään ja kuluttaa erittäin vähän sähköä.