Miami ei ole pelkkä Beach

Maailmalla liikkuva raha etsii turvallisia sijoituskohteita. Kun muualla kuohuu ja tai kasvu hidastuu, Yhdysvallat tarjoaa kiinnostavia ja turvallisia kohteita.

talous
Miami luksus-autoliike.
Yle

Luksusautojen kauppias Miamin ydinkeskustan kupeessa vakuuttaa tyytyväisyyttään myyntituloksiin. Liikkeen pihalla on rivi hintavia merkkiautoja, joista kaupat on tehty online-ostoksina ja uudet omistajat ovat Persianlahden rantavaltioissa. Ostaja ei ole nähnyt autojaan eikä myyjä uutta omistajaa. Kauppa perustuu luottamukseen ja hyvään palveluun.

– Joustava kaupanteko, hyvät pankkipalvelut ja palvelualttius ovat auringon ohella Floridan ja Miamin tavaramerkkejä. Säätila ei pelasta lamalta, mutta kansainvälinen kauppa on pitänyt Miamin pinnalla muita Yhdysvaltoja paremmin, selittää toimitusjohtaja Steven Lewis.

Yhdysvaltalaiset asiakkaat käyvät vielä liikkeissä paikan päällä vahvistamassa auton oston, kunhan ovat ensin yökausia tutkineet nettisivuja.

– Kansainvälinen asiakaskunta on vaativaa ja kiireistä. Kun heidän luottamuksensa on saanut ja pitää heistä hyvää huolta, he pysyvät asiakkaina vaikka olisi millainen lama, Lewis vakuuttaa.

Miljoonakaupungit nousussa

– Miami on portti Amerikkaan. Talouden taantumat yltävät tänne viimeisinä ja poistuvat ensimmäisinä, vakuuttaa markkinointijohtaja Rolanda Aedo Suur-Miamin kongressi- ja matkailutoimistosta.

Aedon kokoushuoneen ikkunasta, kerroksesta 17, on huikaiseva näköala yli kanaalin ja kohti Miamin satamaa, jota laajennetaan ja syvennetään. Täällä varaudutaan aikaan, jolloin Panaman kanavan laajennustyöt valmistuvat ja entistä suuremmat risteilyalukset ankkuroituvat Yhdysvaltojen puolelle.

Pilvenpiirtäjiä ja kontteja Miamissa
Yle

Kansainvälinen kauppa kasvaa Floridan lämmössä

Miamin miljoonakaupungin keskusta on muutamassa vuodessa rakennettu täyteen monikymmenkerroksisia, hohtavan valkoisia toimisto- ja hotellirakennuksia. Alakerrokset täyttyvät ravintoloista, luksuskaupoista ja näyttelytiloista.

Uusi Miami on aivan jotain muuta kuin valkeaa hiekkarantaa.

– Rantalomalaiset ovat yhtenäinen asiakaskunta, joka on ollut tyytyväinen aurinkoon ja hiekkarantoihin. Olemme antaneet Miamin keskustan kasvaa ja kehittyä vuoden 2008 laman jälkeen, jotta saamme tänne uusia asiakasvirtoja, selvittää Kimpton hotelliketjun markkinointijohtaja Eric Jellson

– Kun tarjonta on lisääntynyt, jopa rantaturistit ovat huomanneet kaupungin keskustan olevan rentouttava lomapaikka, sanoo Jellson.

Rantalomailua Miamissa
Yle

85 turistia tuo yhden työpaikan

Viime vuonna Miamissa kävi ennätysmäiset 14,6 miljoonaa matkailijaa. Heistä puolet oli ulkomaalaisia.

Markkinointijohtaja Rolanda Aedo Suur-Miamin kongressi- ja matkailutoimistosta käyttää tilaisuuden hyväksi ja kiittelee Finnairia suorista kausilennoista Miamiin.

– Toivottavasti Finnair pystyy laajentamaan kausilentonsa ympärivuotisiksi. Miamin kaikista matkailijoita 96 prosenttia tulee tänne lentäen.

Valuuttamuutokset ja euron arvon putoaminen eivät vielä näy matkailutilastoissa, mutta muutoksia voi näkyä loppusyksystä. Toisaalta matkailun ammattilaiset uskovat ja tietävät, että Miamilla on oma asiakaskuntansa, joka tulee paikalle ja suurtapahtumiin talouden heilahteluista huolimatta.

Paikallisen laskuopin mukaan 85 turistia takaa työpaikan yhdelle ihmiselle.

Miamissa turismin palveluksessa on 110 000 ihmistä.

Investoinnit etsivät suojaa

Maailmalla liikkuu nyt runsaasti ylimääräistä rahaa, jolle sijoittajat etsivät turvallisia kohteita. Eurooppa on lamassa, Venäjä pelottaa, Kiina hidastuu ja myös Etelä-Amerikan valtiot ovat nousuvuosien jälkeen muuttumassa epävarmoiksi.

Siispä Yhdysvallat ja sen valikoidut osat ovat jälleen voittajia.

– Raha pakenee talousvaikeuksissa olevista Brasiliasta, Argentiinasta ja Venezuelasta, koska sijoittajat etsivät turvallisia kohteita. Miami on sellainen ja kaiken lisäksi vielä ilmastoltaan sopiva, luettelee markkinointijohtaja Rolando Aedo.

Naapurimaiden asiakkaat saavat kaiken palvelun omilla kielillään, espanjaksi ja portugaliksi. Vaikeuksia ei ole myöskään kiinalaisilla suursijoittajilla, jotka ovat hankkineet pitkään tyhjinä ollutta joutomaata Miamista.

Tornitalojen katveessa on helppo uskoa, että nousu on ovella. Miamissa ollaan kuitenkin vielä kaukana kymmenen vuoden takaisesta poltteesta, jolloin velkarahalla keinoteltiin ja asuntoja myytiin eteenpäin ennen kuin niitä oli edes alettu rakentaa.

Rolando Aedo suur-Miamin kongressi- ja matkailutoimistosta ei kaipaa niitä aikoja.

– Nyt osakehuoneistojen rakentaminen alkaa vasta, kun asunnot on saatu myydyiksi, hän vakuuttaa.