1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Amerikkalaiset eivät lipitä limsaa entiseen tahtiin

Virvoitusjuomateollisuus yrittää vaikuttaa kuluttajiin rahoittamalla tutkimuksia, jotka korostavat sokerittomien juomien hyötyjä.

Ulkomaat

Yhdysvalloissa limonadien myynti on kutistunut kymmenen vuotta putkeen, ilmenee alaa seuraavan Beverage Digest -julkaisun raportista.

Viime vuonna limonadeja ostettiin 0,9 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Lasku on taittunut, sillä vuosi sitten myynti putosi kolme prosenttia.

Ylivoimaisesti suosituin virvoitusjuoma oli viime vuonna Coca-Cola. Kakkoseksi palasi Pepsi, joka oli vuonna 2010 valahtanut kolmanneksi Coca-Cola lightin kirittyä ohi. Ykköseksi on matkaa, sillä tavallista Coca-Colaa ostettiin tuplasti Pepsiin verrattuna.

Limonadien myynti kääntyi laskuun vuonna 2004, kun yhdysvaltalaiset alkoivat pelätä sokerin haittoja. Sittemmin huolta ovat herättäneet keinotekoisten makeutusaineiden mahdolliset vaarat.

Virvoitusjuomateollisuus yrittää saada kansan juomaan light-limsoja entiseen malliin rahoittamalla tutkimuksia, joiden toivotaan korostavan sokerittomien juomien hyötyjä.

Vaikka limonadeja ostetaan yhä vähemmän, menee alalla kokonaisuutena varsin hyvin: kaikkiaan virvoitusjuomien kulutus kasvoi viime vuonna 1,7 prosenttia. Tämä johtuu energiajuomien ja pullotetun veden suosion lisääntymisestä.

Lähteet: AP