Pohjois-Korea ilmoitti pidättäneensä vakoilusta epäiltyjä eteläkorealaisia

Asiantuntijoiden mukaan pidätysten tavoitteena on usein lisätä oman maan kansalaisten vihamielisyyttä naapuria kohtaan ja painostaa Soulin hallintoa.

Ulkomaat

Pohjois-Korea kertoo pidättäneensä kaksi eteläkorealaista miestä epäiltynä vakoilusta.

Etelä-Korean viranomaiset selvittävät parhaillaan, pitääkö tieto paikkansa. Syytteet vakoilusta on kiistetty.

Pohjois-Korean uutistoimisto kertoo, että kaksikko olisi otettu kiinni jo viime vuoden puolella. Väitteiden mukaan miehet olisivat olleet keräämässä salaiseksi luokiteltua tietoa Korean työväenpuolueesta, maan hallinnosta ja armeijasta.

Lisäksi heitä syytetään väärennetyn rahan ja vahingollisten julkaisujen levittämisestä.

Pohjois-Korea on silloin tällöin pidättänyt Etelä-Korean kansalaisia vastaavista syistä. Asiantuntijoiden mukaan tavoitteena on usein painostaa Soulia ja lisätä pohjoiskorealaisten vihamielisyyttä etelänaapuriaan kohtaan.

Lähteet: AFP, AP