AC/DC saa Hämeenlinnan festaripuistossa eteensä suurimman yleisönsä Suomessa

Australialaisen rockyhtyeen AC/DC:n heinäkuun puistokonsertti Hämeenlinnan Kantolassa on myynyt hyvin ennakkoon. Lippuja on myyty jo yli 45 000 kappaletta. Bändi on saamassa eteensä suurimman yleisön mitä sillä on koskaan Suomessa aiemmin ollut.

kulttuuri
AC/DC soittajat poseeraavat kameralle
AC/DC:n heinäkuun konsertti on kesän harvoja suuria yksittäisiä ulkoilmakonsertteja.AC/DC Press photo

Heinäkuussa Suomeen ja Hämeenlinnaan saapuvaa AC/DC:tä odottaa ennätysyleisö.

Kantolan uuteen tapahtumapuistoon on myyty konserttijärjestäjän mukaan jo yli 45 000 lippua. Lukumäärä ylittää näin yhtyeen aiempien Suomessa järjestettyjen konserttien myynnit. AC/DC esiintyi vuonna 2009 Helsingin Olympiastadionilla ja keräsi sinne 44 500 kuulijaa.

Vuonna 2010 oli vuorossa Tampereen Ratinan stadion. Sinne pääsylipun maksaneita tuli 32 500.

Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistoon odotetaan väkeä tulevan 50 000.

Talkooväkeä haetaan avuksi

Live Nation Finland avasi perjantaina netissä haun vapaaehtoisten talkoolaisten saamiseksi AC/DC:n konserttiin. Väkeä tarvitaan pystytykseen, purkuun, somistukseen ja ravintolatyöhön.

Kantolan tapahtumapuiston rakennustyöt ovat loppusuoralla. Puisto luovutetaan kaupungille toukokuussa. Se avataan kaupunkilaisille järjestettävällä tapahtumalla 13. kesäkuuta.