Lapissa on marginaalista vaikea nousta eduskuntaan

Pienten puolueiden on ollut Lapissa vaikea saada ehdokastaan läpi. Vaalipiiristä valitaan vähän kansanedustajia, joka käytännössä tarkoittaa korkeaa äänikynnystä. Edes vaalilistan 10 000 ääntä eivät ole aina riittäneet edustajapaikkaan.

vaalit
Liberaalisen Kansanpuolueen ja Nuorsuomalaisten vaalijulisteet eduskuntavaaleissa 1999.
Yle

Vuodesta 1939 toimineesta Lapin vaalipiiristä on jaettu kansanedustajan valtakirja yhteensä 173 kertaa. Yksittäisiä edustajia Lapista on ollut kaikkiaan 63, sillä moni heistä on saanut äänestäjiltä luottamuksen useammalle kolmen tai neljän vuoden mittaiselle kaudelle.

Vuoteen 1954 asti kansanedustajat valittiin kolmeksi vuodeksi. Sen jälkeen edustajan pestillä on ollut mittaa neljä vuotta.

Lapin kansanedustajien paikat ovat jakautuneet pienelle joukolle. Maalaisliitto-keskusta on saanut Lapissa 30 eri ihmistä kansanedustajaksi, SKDL:n-vasemmistoliiton listoilta on valittu 14 ihmistä. Sekä SDP:tä että kokoomusta on edustamassa ollut kahdeksan henkilöä.

Perussuomalaisten ja sen edeltäjän, Suomen Maaseudun puolueen listoilta Arkadianmäelle on valittu kaksi ihmistä.

Liberaalit poikkeus

Ainoastaan yksi ihminen on päässyt Lapista eduskuntaan ohi näiden puolueiden. Poikkeus on rovaniemeläinen Tuure Salo, joka nousi eduskuntaan vuonna 1962 kansanpuolueen listalta.

Hän uusi paikkansa neljä vuotta myöhemmin. Tuolloin Salo edusti Liberaalista Kansanpuoluetta, joka oli syntynyt vuonna 1965 kansanpuolueen ja Vapaamielisten Liiton yhdistyessä.

Seitsemän kansanedustajan vaalipiirissä on pienillä puolueilla heikot mahdollisuudet ehdokkaansa läpimenoon. Valllan kahvaan kiinnipääseminen voi onnistua todella vahvan nousun kautta, kuten SMP-perussuomalaiset on osoittanut.

Toinen menestyssauma on päästä vaaliliittoon suuremman puolueen kanssa. Yhden tai kahden ehdokkaan puolueilla äänten keskittäminen helppoa. Näin avautuu pieni mahdollisuus saada ehdokaslistan ykköspaikka ja sitä myöten paras vertailuluku.

D'Hondt esteenä

Suomessa kansanedustajapaikat jaetaan vertailulukujen perusteella. Meillä käytössä olevassa d'Hondtin menetelmässä listan eniten ääniä kerännyt ehdokas saa vertailuluvukseen listan kokonaisäänimäärän. Toiseksi eniten ääniä saaneen vertailuluku on puolet koko listan äänimäärästä ja kolmanneksi sijoittuneen kolmasosa listan äänistä ja niin edelleen.

Viime vuosina lähimpänä onnistumista ovat olleet vihreät. Vuoden 2007 vaaleissa rovaniemeläinen Timo Törmänen sai runsaat 3 000 ääntä, joka riitti kokoomuksen kanssa tehdyn vaalilliiton toiseen paikkaan ja varaedustajuuteen.

Vihreiden äänet keskittyivät lähes täydellisesti, sillä toisena ehdokkaana ollut Mikko Airto sai 39 ääntä. Kovin lähelle tavoitetta vihreät eivät päässeet, sillä yhteislistalta eduskuntaan valittu Ulla Karvo keräsi yli 4 600 ääntä.

Edes yhteiset äänet eivät riitä

Viime vaaleissa Lapissa ilman kansanedustajapaikkaa jääneet puolueet keräsivät yhteensä runsaat 5 700 ääntä eli 5,8 prosenttia annetuista äänistä. Neljä vuotta aiemmin äänimäärä oli runsas 6 500 eli 6,8 prosenttia.

Pohjoisimmassa vaalipiirissä edustajanpaikkaan vaaditaan lähes kymmenen prosentin kannatus. Vuonna 2007 pienten joukkoon kuuluivat perussuomalaiset.

Läpimenon vaikeudesta kertoo se, että vuoden 1991 vaaleissa kokoomus sai Lapissa runsaat 10 000 ääntä eli 8,8 prosenttia äänistä. Se ei riittänyt kansanedustajuuteen. Seuraavissa vaaleissa ääniä tuli vähemmän, mutta silti puolue sai edustajan Lapista.

Halutessaan pienten puolueiden poikkeuksellisiin menestyksiin voi listata Suomen Maaseudun puolueen vuosien 1970 ja 1972 menestyksen, kun Artturi Niemelä tuli valituksi kahteen kertaan.

Toki perussuomalaisten Hanna Mäntylän kansanedustajanpaikka viime vaaleissa on esimerkki siitä, kuinka marginaalista on mahdollista ponnahtaa suurten joukkoon.

Suomen Pienviljelijäin puolue

Myös sotien välisenä aikana Oulun pohjoisen vaalipiirissä kansanedustajan paikat jakautuivat harvoille. Vaalipiiristä valittiin kerrallaan seitsemän tai kahdeksan edustajaa. Näistä maalaisliitto vei neljästä kuuteen.

Jäljelle jäävistä paikoista vasemmisto vei kaksi aina vuoden 1929 vaaleihin saakka. Sen jälkeen vasemmiston saalis oli yksi paikka. Kokoomus sai 1922–1930 välillä järjestetyissä vaaleissa läpi yhden ehdokkaan.

Muille puolueille jäivät vain rippeet. Vuonna 1933 eduskuntavaaleissa Oulun pohjoisesta vaalipiiristä saivat yhden paikan niin Suomen Pienviljelijäin puolue (SPP) kuin Isänmaallinen Kansanliikekin (IKL). SPP uusi paikkansa vuoden 1936 vaaleissa.

SPP:n kansanedustaja Oulun pohjoisesta vaalipiiristä oli pudasjärveläinen Eino Rytinki. Nykyisen Lapin kunnista SPP keräsi kannatusta erityisesti Kolarista, jossa puolue sai yli 25 prosenttia äänistä. Myös toisella perinteisesti vahvalla vasemmistoalueella, Kuolajärvellä SPP keräsi 11 prosentin ääniosuuden. Rytingin naapurikunnassa Ranualla SPP:n listan kannatus oli 13,5 prosenttia.

SPP:n populistinen ohjelma oli yhdistelmä vasemmistolaisuutta ja herravihaa. Silti osan kannattajakunnasta arvioidaan olleen arvoiltaan konservatiivisia.

Rytinki siirtyi myöhemmin, vuonna 1941 Maalaisliiton eduskuntaryhmään. Maalaisliittolaisena Rytinki oli eduskunnassa vuoteen 1958 saakka.

Isänmaallinen Kansanliike

Toinen sotien välisen ajan pienen puolueen kansanedustaja myöhemmästä Lapin läänistä oli Ylitornion silloin kirkkoherra Pekka Tapaninen.

Hän pääsi eduskuntaan vuoden 1933 vaaleissa Isänmaallisen kansanliikkeen edustajana. Vaaliessa IKL ja kokoomus olivat vaaliliitossa. Kokoomus jäi Oulun pohjoisessa vaalipiirissä ilman kansanedustajaa.

Myöhemmin Oulun piispana (1963–65) toimineen Tapanisen edustajaura jäi yhteen vaalikauteen.

Eduskuntahistorian alkuhämärä

Ennen itsenäistymistä suomalaisella ja nuorsuomalaisella puolueeella oli vaihteleva määrä kansanedustajia Oulun pohjoisessa vaalipiirissä. Samoin ainoa Lapinmaan vaalipiiristä valittu kansanedustaja kuului yleensä joko suomalaiseen tai nuorsuomalaiseen puolueeseen.

Itsenäistymisen, kansalaissodan ja valtiomuototaistelun jälkeen suomalaiset puolueet järjestäytyivät uudella tavalla. Vuoden 1918 uusjaossa Kansallisen Kokoomuksen muodostivat kuningaskuntaa kannattaneet (vanha)suomalaiset ja nuorsuomalaisten vähemmistö. Edistyspuolue koostui tasavallan kannattajista, enemmistö uuden puolueen väestä tuli nuorsuomalaisista.

Lapinmaan nuorsuomalasten eduskuntaryhmään vuosina 1909–1914 ja 1917 kuului Aleksanteri Fränti (entinen Hippi), joka vuosina 1917 ja 1919–1922 toimi edistyspuolueen ryhmässä.

Lapinmaalaisia suomalaisen puolueen edustajat olivat Matti Tervaniemi (entinen Orajärvi, 1907–1908) ja Yrjö Halonen (entinen Keskitalo, 1908–1909 ja 1914–1917)