1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Juutalaiskirjoituksista uusi tutkintapyyntö – "Tulee 1930-luku ja natsijulkaisut mieleen"

Juutalaisen seurakunnan edustajat haluavat poliisin tutkivan nettilehti Magneettimedian kirjoittelun. Seurakunnan mukaan lehti kiihottaa kirjoituksillaan kansanryhmää eli juutalaisia vastaan. Lehden edeltäjän, samannimisen ilmaisjakelulehden, päätoimittaja on jo käräjä- ja hovioikeuksissa tuomittu vastaavasta rikoksesta. Juutalaisen seurakunnan mukaan kirjoittelu jatkuu aina vain.

Kotimaan uutiset
Kuvassa kuvakaappaus Magneettimedia-nettilehdestä
YLE

Helsingin juutalaisen seurakunnan hallintojohtaja Dan Kantor kertoo, että Magneettimediaa vastaan on huhtikuussa lähdössä tutkintapyyntö poliisille.

Kantor hämmästelee tilannetta: Magneettimedia on kahdessa oikeusasteessa tuomittu leimaavasta kirjoittelusta, mutta kirjoittelu voi jatkua, koska päätökset eivät ole lainvoimaisia. Tuomion saanut silloinen päätoimittaja Juha Kärkkäinen on nimittäin hakenut tuomiosta valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.

– Herjaava kirjoittelu jatkuu. Tilanne on hankala. Prosessi on kestänyt jo kaksi vuotta, mutta sinä aikana lehdessä jatketaan samaa kirjoittelua täydellä tuutilla, luonnehtii Kantor.

Magneettimedia on matkan varrella lakkauttanut lehden paperiversion, eikä Juha Kärkkäinen ole uuden verkkojulkaisun päätoimittaja. Kantorin mukaan juutalaisia herjaavia kirjoittelu jatkuu nyt netissä.

Asiaa on jo puitu oikeudessa

Edellisen kerran juutalainen seurakunta teki lehden kirjoittelusta tutkintapyynnön poliisille vuonna 2012. Vuoden päästä Ylivieska–Raahen käräjäoikeus tuomitsi silloisen ilmaisjakelulehti Magneettimedian päätoimittajan Juha Kärkkäisen 90 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lehteä kustantava tavarataloyhtiö J. Kärkkäinen tuomittiin puolestaan 45 000 euron yhteisösakkoihin.

Viime lokakuussa hovioikeus kallistui käräjäoikeuden kannalle eikä muuttanut tuomiota. Nyt odotellaan korkeimman oikeuden kantaa.

– Koko tänä aikana noita kirjoituksia ei voi estää Suomen lainsäädännön mukaan. Ymmärrettävää on, että ennakkosensuuria ei voi olla, mutta jossain voitaisiin miettiä, eikö mitään väliaikaista sulkua voisi olla, harmittelee Kantor.

Hän luokittelee kirjoitukset antisemitistisiksi.

– Välillä kun niitä lukee, tulee 1930-luku ja natsijulkaisut mieleen. Ne ovat loukkaavia ja kiihottavat kansanryhmää vastaan. Kun Euroopassa ja Ranskassa on ollut turvallisuusasiat tapetilla, tällaiset kirjoitukset eivät paranna asiaa.

Kantor ei usko, että kaikki noita tekstejä lukevat uskoisivat niitä tai reagoisivat jotenkin.

– Suureen enemmistöön niillä tuskin on vaikutusta. Vaikkakin historiasta näkee, että enemmistö voi alkaa uskoa näihin asioihin. Eihän tarvitse olla kuin yksi tai kaksi asiaan uskovaa ihmistä, niin jotain voi tapahtua, toteaa Kantor.

Lue seuraavaksi