1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Monologilla on myyttinen maine teatterin kuningaslajina – pelottavatko vaatimukset pois tekijöitä?

Monologi on kerrontamuotona yhtä vanha kuin ihmisen tarve kertoa tarinoita. Suomessa monologeja tehdään kuitenkin suhteellisen vähän. Näyttämötaiteilija Henry Räsänen pohtii, karkoittaako monologin hankala maine tekijöitä.

Näyttämötaiteilija Henry Räsänen on kiertänyt monologiesitystensä kanssa ympäri Suomen. Kuva: Maria Bonnor / Yle

Pieksämäen Teatterimaratonilla nähdään tänä viikonloppuna suomalaisen monologiteatterin parhaimmistoa viime vuodelta. Yhdeksän esityksen joukkoon mahtuu niin humoristista Mielensäpahoittajaa kuin itsepetoksen tutkiskelua ja skitsofreniaan sairastuvan miehen elämäkerta.

Tapahtuman 20-vuotisen historian kunniaksi lauantaina järjestettiin lisäksi pienoisseminaari, jossa kirjailija Mari Mörö ja näyttämötaiteilija Henry Räsänen pohtivat monologin olemusta.

Monologin keinoin voi tarkastella yksilöllisiä kokemuksia

Outokumpulaisella Henry Räsäsellä on aiheesta kosolti kokemusta, sillä hän on keskittynyt monologien tekemiseen jo parinkymmenen vuoden ajan. Sitä voi pitää suomalaisittain harvinaisena.

– Edelleen se on vähän tehty laji, mitä ihmettelen, sillä sehän on helpoin tapa esittää ja toteuttaa, koska siinä on vain yksi ihminen. Harjoitukset voi käynnistää vaikka yksin, ja ruveta tekemään ja miettimään.

Monologi sopii Räsäsen mielestä hyvin subjektiivisten kokemusten käsittelyyn, sillä aihetta on mahdollista tarkastella monisyisesti. Omien monologiensa tekstin ja toteutuksen hän työstää yhdessä ohjaaja ja näytelmäkirjailija Juhani Joensuun kanssa.

– Harjoitukset sisältävät aika paljon puhetta, me pohditaan asioita ja lähdetään siitä miettimään esityksellisiä kokeiluita, ja sen pohjalta kirjoitetaan tekstiä ja taas improvisoidaan ja pohditaan. Se on tällaista pallottelua esiintyjän ja ohjaajan välillä.

Yhden miehen näytelmät ovat käsitelleet pääasiassa suomalaisuutta ja paikallisidentiteettejä. 2000-luvun alussa Räsänen ja Joensuu kiersivät ympäri maata keräämässä havaintoja ja tarinoita paikallisuuden kokemuksesta.

Tämän materiaalivarannon pohjalta he ovat työstäneet muun muassa näytelmän, jossa Etelä-Pohjanmaan järviseudulla asuva mies katkeroituu savolaisille, jotka ovat työntyneet aikoinaan alueelle ja tuhonneet hänen alkuperäisen kielensä ja identiteettinsä. Hän julistaa sodan savolaisille ja aikoo pohjalaistaa koko Suomen.

Teatterin kuningaslaji vaatii näyttelijältä paljon

Monologia kutsutaan usein teatterin kuningaslajiksi. Räsänen on pohtinut nimitystä vuosien varrella paljon: koetaanko monologin tekeminen vaikeammaksi kuin muu teatterin tekeminen?

– Onko se este monologien tekemiselle, jos sitä mystifioidaan niin, että se on jotenkin erityisen vaativa suoritus? Toivottavasti näin ei olisi, vaan että monologeja innostuttaisiin entistä enemmän tekemään.

Räsäselle itselleen monologi on helpoin tekotapa, koska siitä hänellä on eniten kokemusta.

– Ei se nyt sen kummoisempaa ole kuin mikään muukaan teatterin tyylilaji. Siinä ollaan koko ajan yksin lavalla ja jännitteen ylläpitäminen on yhden esiintyjän varassa. Sitä voisi verrata siihen, että näyttelijällä on pääosa koko illan näytelmässä.

Risto Kopperi Mielensäpahoittajana Mikkelin teatterissa. Kuva: Susanna Pekkarinen / Yle

Mikkelin teatterin näyttelijä Risto Kopperi on viettänyt kuluneen talven Tuomas Kyrön luoman Mielensäpahoittajan nahoissa. Hänen mielestään monologi ei poikkea muiden näytelmien toteuttamisesta, vaikka se haastavaa näyttelijälle onkin.

– Suosittelen monologin tekemistä kaikille teatterin harrastajille ja ammattilaisille. Se kasvattaa kyllä, kun ei voi syyttää ketään muuta. Kun peiliin katsoo, niin sieltä löytyy vika jos homma ei toimi.

Monologin tarttuminen vaatii Kopperin mukaan sitä, että teksti kiinnostaa niin näyttelijää kuin ohjaajaa. Työmäärä on "järjetön", joten tekstin kanssa täytyy jaksaa paiskia töitä.

Rekvisiitta auton takakonttiin ja menoksi

Monologit ja kiertueteatteri ovat aina kuuluneet yhteen Räsäsen elämässä. Monologien ohella hän on esiintynyt muun muassa huumorihahmo Waikko Joena, joka on "kaikkien alojen asiantuntija".

– Voihan monologissakin olla teatteritekniikka ja mittava lavastus, mutta meillä on yleensä ollut hyvin yksinkertaisesti liikuteltavia esityksiä. Suurin piirtein henkilöauton takakonttiin mahtuu kaikki tavarat, joita tarvitaan ja on helppo lähteä kiertämään ympäri Suomea. Kustannusrakenne ei ole helppo, mutta yksinkertaisin mahdollinen.

Näyttelijät voisivat kiertää monologiesitysten kanssa enemmänkin, ajattelee Räsänen. Siten voitaisiin pidentää näytelmien esityskaarta ja parantaa teatterin saavutettavuutta.

– Se on tietysti kulttuuripoliittinenkin asia, että millaista esittävää taidetta julkisesti tuetaan, isoja taidelaitoksia vai ruohonjuuritason toimintaa. Minulla on tietysti tällaisia ajatuksia, että enemmän pitäisi pienimuotoiseen esitystoimintaan satsata, joissa teatteri menee katsojien luo ja alueellinen tasa-arvo toteutuu paremmin.