Maalaisliitto-keskusta on pohjoisen hallitsija

Maalaisliitto-keskustalla on kautta historiansa ollut vahva kannatus pohjoisessa. Puolueen sisällä on pohjoisen ihmisillä ollut vahva asema. Lapin vaalipiiristä tai sen edeltäjistä on ministerivastuuseen päässyt yksitoista kansanedustajaa.

Maalaisliitto
Keskustan vaalimainoksia sanomalehdissä eduskuntavaaleissa 1991.
Yle

Liioittelematta voi sanoa, että Suomen Keskusta edeltäjineen on Lapin vaalipiirin hallitsija. Puolue on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ollut vaalipiriin eniten kannatusta saanut puolue. Riippumatta siitä, onko nimenä ollut maalaisliitto, keskustapuolue vai Suomen keskusta.

Vuonna 1938 perustetusta Lapin (läänin) vaalipiiristä on valittu kerrallaan seitsemästä kymmeneen kansanedustajaa. Maalaisliitto-keskustalla kansanedustajia on vaalipiirissä ollut kolmesta viiteen. Vuoden 1975 vaaleissa sekä vuosina 1983-2003 keskusta on saanut vähintään puolet vaalipiirin paikoista.

Yli puolet vaalipiirin paikoista

Maalaisliiton menestyksellä on pitkät perinteet. Puolueen valtakausi pohjoisessa alkoi jo itsenäistymisen aikoihin. Vuonna 1919 puolue sai Oulun pohjoisessa vaalipiirissä viisi kansanedustajaa. Koko vaalipiiristä valittiin seitsemän edustajaa.

Koko sotien välisen ajan maalaisliitolla oli Oulun pohjoisessa neljästä kuuteen kansanedustajaa. Vuonna 1927 vaalipiiristä valittujen kansanedustajien määrä nousi kahdeksaan.

Vuodesta 1929 lähtien Lapinmaan vaalipiirin ainoa kansanedustaja oli maalaisliittolainen. Vuodet 1929-1930 Lapinmaan edustajana oli kittiläläinen kansakoulunopettaja Matti Hannula.

Vuodesta 1930 eteenpäin Lapinmaata edusti Lapin Kansan päätoimittaja Lauri Kaijalainen. Kansanedustaja-aikojen jälkeen Kaijalainen oli viidentoista vuoden ajan Rovaniemellä kauppalanjohtaja ja myöhemmin kaupunginjohtaja.

Juuret pohjoisessa

Maalaisliitto-keskustan menestys pohjoisessa ei ole ihme. Pohjoisessa maaseudun suhteellinen merkitys on suurempi kuin monissa eteläisimmissä vaalipiireissä. Myös puolueen juuret ovat tiukasti pohjoisen mullassa.

Vuonna 1906 perustetussa puolueessa yhdistyivät pohjoispohjalainen ja eteläpohjalainen maaseutuväestön poliittinen liikehdintä. Pohjoispohjalaisten johtohahmo oli Otto Karhi, maalaisliiton ensimmäinen puheenjohtaja.

Eteläpohjalaisten johtaja oli Santeri Alkio, joka oli puolueen pääideologi aina 1920-luvun alkuun. Ideologisesti maalaisliitto-keskusta sijoittui varsinkin Alkion aikana selkeästi sosialismi-kapitalismi -jaon ulkopuolelle.

Ministerien sarja alkoi 1921

Pohjois-Suomen merkitys koko puolueelle on heijastunut myös ministerivalintoihin. Eduskuntahistorian aikana nykyisen Lapin maakunnan alueelta on valittu yhteensä 34 maalaisliittolaista tai keskustalaista kansanedustajaa. Heistä yksitoista on ollut valtioneuvoston jäsenenä.

Maalaisliiton ensimmäinen lappilainen ministeri oli Alatorniolla syntynyt Niilo Liakka. Hänen ministeriuransa alkoi J.H. Vennolan toisen hallituksen kirkollis- ja opetusministerinä vuonna 1921. Liakka oli opetusministerinä (1922–1924) Kyösti Kallion hallituksessa ja sosiaaliministerinä (1924) Lauri Ingmanin toisessa hallituksessa.

Sotien välisenä aikana ministerisalkun kantaakseen saivat myös ranualainen K.A. Lohi ja kemiläisen Pohjolan Sanomien päätoimittaja Uuno Hannula. Lohi oli sosiaaliministerinä kolmessa hallituksessa ja yhdessä salkuttomana ministeri.

Kyösti Kallion oikeana kätenä pidetty Hannula toimi opetusministerinä ensin Cajanderin ja myöhemmin Rytin hallituksessa vuosina 1937–1940. Niin Lohi kuin Hannulakin lasketaan kuuluneiksi puolueen vasempaan laitaan.

Puoluevasemmistoon lukeutuvana pidetään myös Janne Koivurantaa Rovaniemen maalaiskunnasta. Pitkäaikaisen paralmentaarikon eduskuntaura alkoi vuonna 1919 ja kesti vuoteen 1958 asti.

Myös alatorniolainen Antti Junes kantoi ministerivastuuta. Hän toimi Kallion kolmannen hallituksen apulaismaatalousministerinä (1929–1930).

Ainoa lappilainen pääministeri

Maalaisliiton ministerihissi on toisen maailmansodan jälkeen usein ottanut kyytiin Lapin vaalipiirin edustajia. Sotien jälkeen ensimmäinen lappilainen ministeri oli Lauri Kaijalainen, joka oli Eino Pekkalan hallituksen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri 1946–1948.

Saman ministeriön haltuunsa vuonna 1950 sai Martti Miettunen. Hän oli eri tehtävissä viidessä Urho Kekkosen johtamassa hallituksessa vuosina 1950–1956.

Ennen vuotta 1958 Miettusen palveluksia tarvittiin myös yhdessä Ralf Törngrenin, kahdessa K.A. Fagerholmin ja yhdessä V.J. Sukselaisen hallituksessa. Vuonna 1958 Miettusesta tuli Uuno Hannulan seuraaja Lapin maaherrana.

Vuonna 1961 Mauri Miettusesta tuli toistaiseksi ainoa lappilainen pääministeri. Maaherran osaamista tarvittiin 1960-luvun lopulla Mauno Koiviston hallituksen maatalousministerinä. Lisäksi Miettunen toimi pääministerinä kahdessa perättäisessä hallituksessa 1975–1977.

Nämä presidentti Kekkosen kokoon runnaamat hallitukset muistetaan niin sanottuina hätätilahallituksina.

Ministeriputki jatkuu

Myös Paavo Väyrysen ministeriura on komea. Moninkertaisen ulkoministerin ura alkoi Miettusen toisen hallituksen opetusministerinä vuonna 1975. Vuosien varrella Väyrynen on ollut ministerinä kahdessa Kalevi Sorsan sekä yhdessä Mauno Koiviston, Esko Ahon, Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen hallituksessa.

Väyrysen ministeriurasta kertoo se, että hän on myös viimeksi hallituksessa istunut lappilainen. Kiviniemen hallituksen taival päättyi kesällä 2011.

Lappilaisten kansanedustaja-ministerien listalle kuuluu myös toisen polven kansanedustaja Olavi Lahtela. Lahtela oli kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä Ahti Karjalaisen puolitoista kuukautta toimineessa hallituksessa.

Väyrysen kanssa samoissa hallituksissa ovat mukana olleet Rovaniemen maalaiskunnan kunnanjohtaja Mikko Jokela, nykyinen ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka ja Tornion kaupunginjohtaja Hannes Manninen.

Jokela oli sisäministerinä Sorsan kolmannessa hallituksessa 1982–1983, Pokka oikeusministerinä Ahon hallituksessa 1991–1994 ja Manninen alue- ja kuntaministerinä Anneli Jäätteenmäen ja Vanhasen hallituksissa 2003–2007.